Siirry pääsisältöön

3793. Muutosjohtamista pakolla

1980-luvulla Patentti ja rekisterihallitus oli ajautunut kriisiin, jossa 60000 kaupparekisteri-ilmoitusta oli käsittelemättä ja ruuhka vain kasvoi. Yritykset joutuvat odottamaan yritystensä rekisteröintiä 10 kuukautta, joten käytännössä rekisteri ei toiminut ilman kiirehtimishakemusta. Sen lisäksi, että laarin pohjalla olevat ilmoitukset eivät liikkuneet mihinkään, se loi virastoon väärinkäytöksille alttiin maaperän.

     Kauppaministeri Suominen piti viraston johdolle monta puhuttelua lyhentää käsittely aikoja kolmeen kuukauteen ja eduskunnan puhemies Ahde oli kahdella kirjeellään vaatinut rajuja muutoksia.
    Ruuhka vain kasvoi, koska ruuhka kasvattaa itseään papereiden etsimisen ja tiedonkulun vaivannäön lisääntymisenä ja yleisen sekavuuden runsastumisena.
     Perimmäinen syy ruuhkaan oli se, että alun perin hyvin toimiva manuaalien järjestelmä ei kestänyt pikku hiljaa tapahtuvaa ilmoitusmäärien lisääntymistä. Kamelinselän lopullisena taittaja oli 1980-luvun hurja yritysten kasvu sekä muut ilmoituksia lisäävät yhtiöjärjestelyt.
     Valtiovarainministeriö pyysi minua tulla purkamaan ruuhkaa suurilla valtuuksilla. Jos en onnistuisi siinä olisin merkitty mies, mutta se ei painanut mitään sen rinnalla, jos kaupparekisteri kaatuisi ja nousussa oleva talous saisi väkevän jarrumiehen kaupparekisteristä. Oli pakko onnistua.
     Sitä mitä seuraavaksi kerron, ei ole kaikilta osin kunniaksi minulle ja heti on todettava uudestaan, että minulla oli VM:n ja  rekisterin keskeisten vastuuhenkilöiden tuki.
     Kun menin virastoon huomasin, että rekisteri oli kuin suuri putki, johon ilmoitukset kaadettiin jonkinlaisten käsittelysääntöjen ohjaamina. Sen jälkeen oli hyvin vaikeaa tietää, missä mikin ilmoitus oli. Joskus niitä etsittiin kissojen koirien kanssa.
      Ministeri Suomien kutusi taas minut puhutteluun ja kuulleessaan käsittelyajan olevan kahdeksan kuukautta, viittasi kintaalla kaikille keittämisponnisteluillemme. Poistin synkkänä Espan vilinään.
     Ministerin jatkuvista moitteista huolimatta jatkoimme työtämme jakamalla reksiterin neljään yhtä suureen osaan ja kullekin tavoitteet, joita seurattiin. Se auttoi jonkin verran, mutta sanktioiden puuttuessa tavoitteista jäätiin. Monet ajattelivat, että mitä väliä, vaikka tavoitteita ei saavutetakaan, virkaahan tässä hoidetaan.
 Sitten sattuma astui peliin. Jouduin pitämään pääjohtajan sijaisena esityksen Finlandiatalon depressio,omaelämä,kuritus,terapia,masennus,mielikuvitus,lapsi,kuritus.väkivalta,masennusPalvelupäivillä palvelujen kehittämisestä virastossa. 400-päisen kuulijakunnan joukossa oli myös pääministeri Holkeri ja Suomen kuvalehden toimittaja S. Lamberg. Jossain vaiheessa esitelmääni tulin sanoneeksi, että ruuhka puretaan, jos virastoon saadaan tulospalkkaus. Lamberg teki asiasta lehteensä jutun.
     Tulospalkkauksen saaminen PRH:n huonon maineen takia oli aiemmin osoittautunut täysin utopistiseksi. Mutta virastoa olimme pikkuhiljaa siitä ulos päin meteliä pitämättä kehittäneet. Meillä oli nyt hyvä toimistokohtainen budjetointi- ja seuranta järjestelmä, jolla eri toimistojen tuottavuutta voitiin verrata henkilön tarkkuudella.
     Kutsuin henkilöstön läheiseen Aleksanterin oopperataloon ja ilmoitin propagandistisesti, että jos he viilaavat toimistot priimakuntoon käsittelemään ilmoituksia, he saavat mojovan tulospalkan. Kaikki innostuivat, mutta ongelma oli, ettei VM työmarkkinalaitos ollut vielä kuullutkaan meidän tulospalkkaushankkeesta.
     Olin varma, että jos se hyväksytään ruuhkat purkautuvat. Onnistuin jukertamaan monisivuisen kaavioita ja taulukkoja täynnä olevan esityksen työmarkkinalaitokselle lausunnolle. Viikon päästä sieltä soitti esittelijä ja kysyi jotain sivuseikkaa.
     Seuraavana päivänä minut kutsuttiin esittelemän se laitoksen johdolle. Tilanne oli kummallisin kokous, johon oli milloinkaan kutsuttu. En ehtinyt kuin istahtaa vastapäistä tuimaa valkotukkaista miestä, kun hän sanoi ”hyväksytty”. minkä jälkeen minut ohjattiin ulos.
     Tämä jälkeen ruuhka alkoi purkaantua ryminällä ja käsittelyajat laskivat vuodessa pariin viikkoon.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *