Siirry pääsisältöön

1754. Aivot kuntoon musiikilla

      Musiikin voima perustuu siihen, että musiikki antaa kokonaisvaltaisien ruiskeen aivojen limbisille tunnealueille, koko aivojärjestelmälle. Se toimii valtavana virittäjänä eri aivokeskuksille. Uusimalla aivokuvantamisella tämä on voi osoittaa monissa tutkimuksissa.

     Tutkimuksien mukaan musiikki auttaa aivohalvauksista ja aivovammoista toipumisissa. Se vaikuttaa mielentilaan ja mielialaan ja lieventää kivuista kärsivien oloa. Se helpottaa depressiossa.

     Musiikin ihmeellisen parantavasta voimasta oli tänään juttu Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä, jossa yhdysvaltalaine Melody Gardotin kertoi toipuneensa kitaran soittamisen ja opiskelun avulla liikenneonnettomuudessa saamastaan aivovammastaan. Hänen tapauksessaan yhdistyvät opiskelun aivoja virkistävästi rasittava ja liikkeelle paneva ponnistelu sekä itse musiikin kuulemisen aiheuttama mielihyvä.

     Gardotin tapaus on esimerkki siitä, että musisointi sen lisäksi, että se tuottaa aivoja virkistävää mielihyvä, se jumppa niitä aivolohkoja, joissa on tajuttava, miten nuotit saadaan instrumentista soimaan kauniisti ja miellyttäväsi. Itse instrumentilla soitettu musiikki myös opettaa aivoja, miten kädet ja sormet mototorisesti parhaiten toimivat soittimen näppäimillä. Tämän oppiminen on mielihyvän tunnetta vahvistavaa.

     Soittaminen ja sen opiskelu on oikea superruiske aivoille. Se panee kauttaaltaan aivot hyrräämään motoriikassa ja tunteissa    

     Lapsille, jotka nuorena kuulevat ja kuuntelevat musiikkia (esimerkiksi Bach, Mozart), se auttaa matematiikassa.  Rytminen musiikki edistää motoristen käskyjen vastaan ottamista. Kaiken kaikkiaan runsas musiikki elvyttää opiskelua.

     Musiikilla on suora yhteys tunteisiin. Se onkin kuin huumetta Se vaikuttaa aivoja virkistävien dopamiinin tuotantoon. Kuunneltu musiikki voi olla räpistä Motzartiin, kunhan se tuntuu miellyttävältä. Soittimella itse soitettu musiikki antaa suurimaan hyödyn aivoille.

     Tutkimusten mukaan musiikkia voidaan käyttää myös työuupumuksen ja kipujen hoitoon. Aiemmin sitä on käytetty muiden muassa ADHD:n, skitsofrenian riippuvuuksien, Parkinsonin ja Alzheimerin tautien hoitoon.

     Musikaalisuuden karkeat piirteet periytyvät. Mutta ne voivat hypätä sukupolven yli jälkiä jättämättä yliloikattuun. Musiikkigeenit saaneelle geenit voivat olla myös piilossa koko iän. Tästä syystä jokaisen tulisi kokeilla, kuinka musikaalien itse on.

     Pitääkö olla musikaalinen saadakseen musiikista apua aivoille ja toipumiselle. Ei tarvitse olla, sanovat tutkijat. Lapsuudesta tuttujen kappaleiden kuunteleminen nostaa miellyttäviä tunteita pintaa  

     Lähteet: Yle TV1, Aamu-tv, fysiatri Juha Pekka Kouri; HS, Jean Sibeliuksen juhlavuosi 2015; Helsingin Yliopisto-lehti, 8/2014; HS, Nyt liite, 12.12.2015

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *