Siirry pääsisältöön

4049. Halaus, onko se miehekästä

Nyt ei enää tiedä, miten pitäisi tervehtiä. Asia tuntui alkavan menevän sekavaksi siihen aikaan, kun Paul Anka kävi villitsemässä Suomen nuorisoa Linnanmäellä 1960-luvun alussa. Pohjanmaan poika joutui huonosti kasvatettujen teininen joukkoon, kun ei ymmärtänyt vastata pääkaupunkilaisten moi moi huudahduksiin. Nyt meillä koko kansa on yhtä moikkakansaa.

Ei ole kulunut kuin puoli vuosisataa, kun koulun opettajaa tervehdittiin oikea jalkaa sivulle nostamalla ja kopsauttamalla kantapäät yhteen. Tämä tapa loppui lyhyeen poikien odottaessa koulun pihalla oikea jalka sivulla valmiina kopautukseen opettajan kulkiessa ohi.

Tyttöjen niiaukset ovat säilyneet tähän päivään saakka. Tosin näitä alamaisuuden osoiteuksia ei nähdä kuin silloin tällöin presidentin vastaanottojuhlissa itsenäisyysjuhlissa.

Halaamisien kanssa vaeltelemme, kuin laivat sumussa. Siinä on tehtävä jyrkkä ero miesten ja naisten väliällä.

Naisille halaus on luonteva jatko joko luottamukselliselle keskustelulle tai sinetti sen päättymiselle.

 Miesten halauksia on kolmenlaisia.
  Rautakankihalaus tehdään pakon sanelemana jonkinlaisen ystävyyden tai sukulaisuuden osoituksena sukupiirin seuratessa ympärillä, miten toimitus etenee. Siinä ei tulee mieleenkään poskikoskettelu puhumattakaan poskien puristelu vastakkain.

 Toverillisessa halauksessa salittaan poskikontakti, mutta se vaatii samalla voimakkaat nyrkiniskut vasta puolten selkiin. Muutoin halauksesta katoaa jyty ja se muuttuu epäilyttäväksi.
 Kolmas halausmuoto on käsivarsihalaus. Siinä osapuolet nostavat oikeat kätensä toistensa olkapäille katsoen toistensa silmiin lausuen joko maallisen tai uskonnollisen tervehdyksen.

Poskisuudelmaa ei suomalainen mies osaa antaa. Tämä ei ole miehen vika, vaan aivan liian innokkaan ja nopeaan innovaation maahan tuonnin syytä. Poskisuudelman säännöt ovat kerta kaikkiaan niin monimutkikkaat ja ongelmalliset, että on kysymys vain siitä, kuinka vähän niissä epäonnistuu.
 Käsisuudelmaa monimutkaisuutensa takia  tässä yhteydessä ei ole enää mahdollisuus käsitellä, siksi että ensin vaatisi aihetta koskevan käsikirjan lukemista.


 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *