Siirry pääsisältöön

1748. Ex-Nokia-herrat Ylen yhteiskunnallisen aseman kimpussa

      Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner asetti 3.8.2015 työryhmän selvittämään ja arvioimaan kotimaisten mediamarkkinoiden toimintaedellytyksiä, markkinoiden esteitä ja kilpailuasetelmia. Ryhmän puheenjohtaja toimi entinen nokilainen Anssi Vanjoki ja jäseninä entinen nokialainen Kalle Isotalo, entinen yleläinen Mikael Jungner sekä entinen Helsingin Sanomien päätoimittaja Reetta Meriläinen. Ryhmä on saanut nyt työnsä valmiiksi.

     Myöhemmin syksyllä ministeri Berner asettaa tiedotteen 3.8.2015 mukaan parlamentaarisen työryhmän Matti Vanhasen johdolla selittämään Ylen asemaa.

     Vanjoen työryhmä esittää muiden muassa perustellusti digitaalisten sisältöjen arvoverokannan laskemista printtimedian tasolle.

     Työryhmän mukaan kilpailua lisäsi Ylen alustan vapauttaminen kansalliseksi alustaksi, joilla voisivat myös toimia yksityiset operaattorit. Päivän HS:n mukaan tämä voisi johtaa arvaamattomiin seurauksiin esimerkiksi Googlen ja Facebookin alkaessa hyödyntää avointa alustaa. Uusi periscopeohjelma saattaisi myös tarjota youtubea laajemman näkyvyyden itse kuvatuille esityksille. Alustan vapauttaminen voi kaiken kaikkiaan johtaa niin arvaamattomiin tilanteisiin, että siihen on suhtauduttava kriittisesti.

     Uusi Suomi verkkolehden Markku Huusko onkin  ottanut monipuolisesti kantaa Vanjoen raporttiin. http://markkuhuusko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/208013-voitte-yllattya-anssi-vanjoki-co?ref=karuselli

     Kokonaisuudessa Vanjoen raportissa on kummallinen vinksahdus. Se keskittyy Ylen asemaan, jonka piti olla Matti Vanhasen johtaman parlamentaarisen työryhmän tehtävä. Yle Suomen Pankin lailla on eduskunnan laitos ja sen kehittäminen tapahtuu, kuten Berner on kaavaillut, parlamentaarisessa eikä missään ex-nokialaisten ryhmässä.

     Vanjoen raportin kaavailut Ylen palvelutuotannon siirtämiseksi yksityisten toimijoiden tehtäväksi on hämmentävää. Peräti 30 prosenttia Ylen budjetista voitaisiin ohjata ulkopuolisten palvelujen ostamiseen. Tällöin Ylestä tulisi lähinnä ostokeskus. Tämä ei sovi Ylen yhteiskunnallisen tehtävän luonteeseen. Ylen rahat ovat veronmaksajien rahoja.

     Vanjoen rapotin kajoamista Ylen asemaan voidaan verrata ministeriön asettaman insinööriryhmän selvittelyyn Suomen Pankin asemasta. Uutta tieto varmaankin tulisi, mutta se ei ole välttämättä validia.

     Poikkeaminen liikenne- ja viestintäministeriön 2.8.2014 tiedotteessa mainitusta ryhmän toimeksiannosta näyttää olevan vain yksi osa hallituksen välinpitämättömästä asioiden valmistelusta. Lausunnoille lähetetyistä pakkolakiesityksistä on jätetty pois EU- ja ILO-oikeudellisten seikkojen aiheuttamat mahdolliset ristiriidat kyseiin lakiesityksiin.

    

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *