Siirry pääsisältöön

1778. Israelin väkivaltaisuus

     EU ja Ruotsi ovat tunnustaneet 2014 palestiinalaisvaltion 135 muun maan joukossa eli 68 prosenttia maailman maista on tunnustanut Palestiinan valtion. Tämä tarkoittaa kahden maan mallia, jossa Israelin kansalisilla ja palestiinalaisilla olisi omat valtionsa. Israel on demokraattinen ideologialtaan juutalainen valtio, mutta samalla monikansallinen.

     Oslon neuvottelujen 1993 seurauksena Israel ja PLO sitoutuvat kahden maan ratkaisuun, joka myöhemmin ei ole johtanut muuhun kuin puuskittaisiin väkivallan kierteisiin, viimeksi Israelin rajut iskut 500-lapsiuhreineen Gazan kaistalle.
      De facto Israelin valtio syntysanat lausuttiin 1940 Churchillin pyytäessä Rooseveltilta Yhdysvaltain apua Hitlerin Lontoon pommituksia vastan. Avun ehtona oli, että Churchill suostuu Israelin valtion perustamiseen. Ja näin myös kävi.

     Viime viikkoina palestiinalaiset ovat surmanneet puukkoiskuilla 20 israelilaista, mihin Israel vastaisi 200:n henkilöuhrin kostoiskulla ja hävittämällä puukottajien perheiden talot. Tämän kaltaiset silmittömät väkivallan kierteet ovat jatkuneet vuosi kymmeniä. Kuvaavaa on, että Israel kostaa 10-kertaisella tuholla palestiinalaisten tekemät iskut.
      Israel on rakentanut laittoman muurin Jerusalemin ympärille, jonka piti olla neljän uskontokunnan uskonnon vapaan harjoittamisen kaupunki.

      Suurin ongelma kuitenkin on Israelin laiton laajeneminen palestiinalaisten alueille Länsirannalle. Maat otetaan israelilaisten haltuun ja rakennuksia hävitetään. Vallattuja taloja on nähty vartioimassa palkkasotureita arabikevään maista.

     Puolustelematta palestiinalaisia, kaiken kaikkiaan Israelin toimet palestiinalaisia kohtaan eivät täytä minkään oikeuden periaatteita. Ne ovat kohtuuttoman kovia, raakoja ja massiivisia. Väkisikin tulee mieleen kolmannen valtakunnan toimenpiteet.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *