1756. Paavolan valinta eduskunnan pääsihteeriksi

      Ei valinta mennyt niin siististi kuin päältä päin vaikuttaa. Poliittista peliä käytiin loppuun asti etenkin keskustan perussuomalaisten kandidaattien vaihdellessa loppuun asti.

     Prosessin suurin kummajainen oli supon johtaja Pelttarin suuri äänimäärä loppuäänestyksessä. Hän sai peräti 46 kannattajaa suuressa salissa.

     Ei voi olla kysymättä, miksi kokoomus ja RKP olivat ajamassa jo toista kertaa kovan luokan kontrolliorganisaation johtajaa tähän virkaan. Emme sentään enää elä 30- ja 40-luvun luvun lopun yövartijavaltion aikaa, jossa vasemmisto ja oikeisto vuoron perään keräsivät tieoja ja valokuvia vähäkin poikkeavista kansalaisista. Vasta nyt nämä arkistot ovat aktiivisen tutkimuksen kohteena nuoren polven historia tutkijoiden kiinnostuksen herätessä näiden arkistojen salaisuuksiin. Teemu Vähäsarja on tässä tehnyt urauurtavaa työtä.

     Toisaalta eikö meille riittänyt yksi Tiitisen lista. Nyt tätä vaara ei ole, sillä Paavola edustaa uudenlaista hallintokulttuuria avoimuudellaan ja pitäytymisellään vain virkansa hoitamiseen ja luomalla edellytyksiä eduskunnan tehokkaalle työskentelylle.

      Vaikka Paavolan valinta ei osoita viisauden voittokulkua suuressa salissa, vaan kompromissin välttämättömyyttä, se hyvä päätös. Tämä oli myös näpäytys soveltuvuustestejä vastaan, jossa Paavola sijoittui vasta neljänneksi, sillä normaalikäytännön mukaan konsulttihaastattelu tipauttaa kolmen kärjen ulkopuolelle jäänet pois valintalistalta.
    
     Oli myös merkittävää, että Paavola puuhkasi kuuluisan lasikaton.