Siirry pääsisältöön


2336. Uusi puolimätä peruskoulu – itseohjautuvuus toimii vain koulutettujen lapsilla

     Eilen Ylen pääuutisissa HUS:n asiantuntija kertoi, kuinka lasten, etenkin ekaluokkalaisten lasten neuropsykoottiset häiriöt ovat lisääntyneet, pahimmilla alueilla jopa 40 prosenttia. Monille ilmiöoppimiseen ja itse ohjautumiseen perustuva koulunkäynti on liian vaativaa. Tämä näkyy psykosomaattisen häiriöiden ja adhd-tapausten kasvamisessa, sosiaalisen kanssakäymisen ongelmissa ja suurissa luokissa ja ryhmissä työskentelyn puutteissa. Konkreettisesti huonontunut tilanne näkyy lähetteiden kasvuna psykiatriseen hoitoon tai psykologin vastaanotoille. Näin siis Ylellä.
     Yhtäältä toiset lapset näyttävät oppivan lähes millaisessa ympäristössä tahansa. Kuitenkin tosiasia on, että lukuisissa tapauksissa opetus- ja ohjausresurssit ovat riittämättömiä uuden opetussuunnitelman toteuttamiseksi.
     Tämän uuden peruskoulusysteemi ilmiöoppimisineen ja itse ohjautumisineen on kokoomuslainen keksintö. Sen suunnittelua ja itse systeemin käyttöönottoa ovat kritisoineet useat alan ammattilaiset kuten emeritus professori Kari Uusikylä ja professori emerita Liisa Keltinkangas-Järvinen. Heidän yksi keskeinen argumentti on, että 7-10 vuoden ikäisen lapsen oppiminen ei voi perustua siinä määrin yksin ohjautumiseen kuin nykyinen opetussuunnitelmaa edellyttää, koska monet eivät saa opettajien niukkuuden ja perhetaustansa takia riittävästi tukea. Varakkaiden ja koulutettujen vanhempien lapset kyllä pärjäävät.
     Valitettavasti näyttää siltä, että viime hallituksen kokoomuslainen opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen puolueen strategian mukaan kyhäsi alempien sosiaaliluokkien kokoja kasvattavan opetussuunnitelman. Kokoomuksen näkökulmasta tällainen strategia on erittäin ovela, koska alempien sosiaaliluokkien äänestysprosentti on tutkitusti noin 30-40 prosenttiyksikköä alhaisempi kuin ylemmissä sosiaaliluokissa. Tämän seurauksen kokoomuksen kannatus ja alempien sosiaaliluokkien koko kasvat.
     Jos joku sanoo, ettei esitettyä suunnitelmaa äänestysinnottomien alempien luokkien kasvattamiseksi ei ole, hän pitää kokoomusstrategeita tyhminä.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

3803. HS:n pilapiirros eilen ja nyt

Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat  pilapiirroksiensa  ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa.  Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...

3856. Ylen Jälkiviisaat ei meuhkannut, vaan oli Karvalan kynsien alla

Jälkiviisaat yritti olla reteellä ja laaja-alaisella päällä päättäen käsitellä koko Homo Companyin. Nato teemasta keskustellessa Janne Saarikivi nypi harvennutta kaljun alkuaan ja partaansa aivan kuin vertaillen, ovatko karvat kummassakin vielä saman harmaan sävyisä. Olihan ne, minkä teet. Jos Reetta Karvala ei olisi ollut tomera, Saarikivi olisi pitänyt meneillä olevaa aikaa outona monella tapaa. -Vasemmisto hallitus vie maamme Natoon ja joutuu tavalla tai toisella hoitamaan sairaanhoitajien lakon, totesi Saarikivi. Tämä jälkeen aina, kun Saarikivi yritti avata uuden keskustelun aiheen, Karvala torppasi se suoraryhtisenä. -Naton mennään, se on selvä, sanoi Karvala. Saarikivi venytteli pitkiä käsivarsiaan eteen ja taakse osoittaen näin, missä päin ovat imperfekti, preesens ja futuuri. Hän aloitti kuitenkin futuurista. Hän ajatteli näin. -Emme tiedä millaisia riskejä otamme mennessämme sotilasliittoon. -Yhtenä kauniina päivänä pataljoonan verran poikiamme komennetaan Kongoon, töräytti S...

3783. Mitä jos Halla-ahon loogisuus ja Marinin verbaalinen johdonmukaisuus olisivat samassa päässä

Taannoisessa  TV 1:n Halla-ahon kuntavaali tentissä itse kukin mukaan lukien haastattelijat, saattoivat kokea tulleensa henkisesti mukiloiduksi. Tämä ei tarkoita perusuomalaisuuttaa aatteena, vaan Halla-ahon  ilmeettömän loogista ja purevaa argumentaatiota. Logiikalla piirretyn vastauksen ollessa häijy, haastattelija joutuu miettimään, jatkaako hän istuntoa lisäkysymyksellä aiheesta, vaan vaihtaako uuteen teemaan. Se murentaa vetäjien itsetuntoa. Uusi teema voi päätyä samankaltaiseen logiikka jargoniin, mutta voi päätyä myös Halla-ahon muita kirvelevän etulyöntiaseman kasvamiseen. Haastattelijan tentatessa, miten pitäisi menetellä kuntien ylimitoitettujen korona tukien kanssa.    Halla-aho vastasi, että nyt hallituksella kelpaa, kun hallitus lahjoo kuntalaisia heidän omilla rahoillaan. Se mitä Halla-aho sanoi maahanmuutosta, oli varmaakin monilla toistoilla hioutunut syvälle miehen päähän. Maahanmuuton juoni lähti tarinasta, että maahanmuutto on hyvä asia, kunhan saa...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *