Siirry pääsisältöön

2415. Marin vastaan Makkonen Ylellä

     Pääministerimme esiintyy eilen useamman kerran televisiossa. Tämä on ymmärrettävää vakavan koronatilanteen takia. Pääministeriytensä alussa tapahtuneita hapuiluja sekä hallituksen koronastrategiaa maskisotkuineen oppositio on aiheestakin kritisoinut. Se on myös jatkuvasti tarttunut Helsinki-Vantaa lentokentän laiminlyötyyn karanteeniin. Opposition mielestä pääministeri vain hapuilee ja Marini aiempi Tampereen ratikkahankkeessa onnistumien oli vain sattuma. Kritiikki on opposition tehtävä.
    
Ei voi kuitenkaan olla huomaamatta, kuinka johdonmukaisesti Marin onnistui eilen klo 19,30 hallituksen koronatiedotustilaisuudessa ja myöhemmin samana iltana A-studiossa. Kolme seikka pistivät hänen esiintymissään silmään.
     Ensiksi hän puhuu selkeästi rytmittäen sanomisensa luonnollisella varmuudella niin, että kuulija tietää muutaman sekunnin etukäteen, milloin virke päättyy. Se on erittäin harvinaista ja äärettömän hyvä osoitin puheen laadukkuudesta.
    
Toiseksi hänen edellinen virkkeensä pohjustaa seuraavaa. Tämä tarkoittaa, että esityksestä tulee kuin suuri laskusääntö, joka lopuksi kertoo tuloksen. Tällaista puhumista on helppo seurata.
    
Kolmanneksi kahdesta edellisestä kohdasta seuraa, ettei hän toista asioita eikä käytä sanoja, joilla ei ole lisäarvo sisällölle. Tämä on myös erittäin tärkeää, sillä tällöin ei sekoiteta kuulijan päätä pyörittämällä samoja asioita uudelleen. Monet kansanedustajat kyselytunnilla vielä kysymyksen jälkeen jatkavat jostain sattumanvaraiselta näyttävästä kohdasta aikaisemmasta sanomisestaan uudestaan tai sanovat sellaista, jotka eivät liity kysymykseen lainkaan.
    
Katri Makkoselle ansaitsee täyden tunnustuksen. Hän on Ylen parhaita toimittajia. Hänen ilmeensä jo osoittavat, kuinka pinteeseen hän pyrkii haastateltavan saada onnistuen usein. Niin hän onnistui tässäkin. Voi melkein sanoa, että hän on Ylellä omassa sarjassaan.


Kommentit

  1. Hyviä huomioita! Makkonen hoitaa leiviskänsä tyylillä. Marin on vahva esiintyjä, kun hallitsee keskustelua, mutta muistapa vaalitentit, joissa hän poltti pahasti päreensä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *