2397. Keuhkotautiepidemia sotien jälkeen

     Kun 1940-luvun lopulla massamme vallitsi tuberkuloosiepidemia, mieliala oli saman tapainen kuin nyt, vaikka maata ei mitenkään suljettu. Koulut ja kaupat olivat auki normaalin elämän pyöriessä arkiseen tapaansa. Kylillä kyllä puhuttiin, miten eri taloissa jokin oli sairastunut ja eräät kuolleet. Sairastuneita lähetettiinkin kotiin kuolemaan, koska kunnan kaksi lääkäriä eivät parempaakin neuvoa eivät hoitopulan takia voineet antaa. Tätini makasi kamarissa kuolemaansa odottaen. Koulussa oli oppilaiden lääkärin tarkastus, jossa varmaankin kunnanlääkäri pystyi erottoman ne, jotka olivat varmasti sairastuneet. He kuitenkin saivat käydä koulussa normaaliin tapaan. Äitini myös sai myös tartunnan ollen hoidossa Oulaisten parantolassa.
     Tiedettiin Yhdysvaltojen keksineen lääkkeen tautiin, koska maan sotilaita hoidetiin sillä toisen maailman sodan loppuaikoina. Lääkkeen nimi oli streptomycin. Se oli jonkinlaista antibioottia, jonka tätinikin sai hänen setänsä jäämistöstä tämän kuoltua Yhdysvalloissa. Yleisesti tartunnan saamiseen suhtauduttiin melko välinpitämättömästi, sillä sitä vaarallisempi sota oli juuri loppunut.     Kansan keskuudessa tuberkuloosi ja sen pelko katosivat pikkuhiljaa ja 1950-luvun loppupuolilla. Muistona siitä jäi kouluissa kiertävät raskaat röntgenlaitteet, jolla oppilaan keuhkot kuvatiin epidemian leviämisen loppumisen varmistamiseksi. Kansanterveysjärjestelmä toimi jo silloin hyvin.