2842. Vanhushoito oli yhtä reilua kuin Nurnbergin tuomiot

Nyt alkaa olla käsillä aika, jolloin suurten ikäluokkien edustajat tarvitsevat vanhushuollon palveluja. Kannattaa muistaa, että suurissa ikäluokissa syntyi 1940-luvulla noin 90000 vauvaa vuodessa nykyisen 60000 sijaan. Kun näitä suuria luokkia oli viisi peräkkäin, tuloksena on että, kun nyt näiden luokkien vanhukset tulevat nyt ikään, jossa vanhuspalveluja tarvitaan kiihtyvässä määrin lisää.

Aluevaalien alla poliitikot toistavat perä jälkeen tämän tosiasian, mutta aivan, kuin he itsekin sanoivat, ettei palveluja saada puhumalla. Kokoomus puhuu palvelujen lisäämisen puolesta, mutta sisimmässään kiittelee vanhusten runsastumista ja siitä seuraavaa hoitotarpeen kasvua, jonka kysyntään kunnat eivät kykene vastaamaan, vaan sen tekevät yksityiset laitokset.

Tässä välissä täytyy huomauttaa, että yhden hoitopäivän laskennallinen hinta on noin 5000  -7000 euroa kuussa. Tämä ei oikeastaan ole hinta, vaan kaikki hoitopäivälle kohdistetut kustannukset. Silloin mukaan otetaan hoitajien palkkojen lisäksi eläkkeet, äitiysrahat ja muut sivukustannukset. Kuukausi palkka pitää kertoa 1,78, jolloin saadaan yhden hoitajan kustannus kuukaudessa. Tämä lisäksi on kiinteistö-, tarvike- ja korkokuluja.

Pitää myös ottaa huomioon hoidon laatu. Itsevalvonta saattaa johtaa itsepetokseen. Miltä tuntuu, jos auton katsastuksen saa tehdä omistaja. Hyvältähän se tuntuu.

Vanhushoidossa itsevalvonta pitää heittä nurkkaan. AVIt:kaan eivät resurssien vähyyden takia pysty valvomaan toimintaa. Vanhuslaitoksiin on kehitettävä oma tehokas laadun arviointijärjestelmä.  Ei se niin vaikeaa ole, kun sen tekevät asiantuntijat. Kymmenen vuotta sitten jotkut neropatit toivat itsevalvonnan pätevänä valvota metodina hallintoon. Se kuuluu samaan sarjaan Benchmarkkauksen kanssa.

Tätä laskutoimitusta ei kannata enää jatkaa, koska se jo nyt paljastaa, että keskiluokankin vanhusten hoitokustannukset tullaan ottamaan heidän mahdollisista asunnoistaan ja kiinteisteistöistään kunnan realisoidessa ne hoitomaksuihin.

Mikään laki ei estä menettelemästä näin. Sivuseurauksena on, että lapsille ei jää euron euroa perinnöksi. Tähän veroprofessori sanoo valkaistut hampaat loistaen, että näin pitääkin ollakin. Juristi jatkaa, että turha vanhuksen on säästä varallisuutta lapsilleen, vaan vanhuksen pitää käyttää varansa hoidon laatuun. Tämä on kaunis alamäen kaava, joka ei mitenkään huomio, että jotkut lapsista ovat saattaneet huolehtia vuosia omista vanhemmistaan ilman palkkaa tai tehdä merkittäviä korjauksia vanhuksen asuntoon taikka käyttää heitä ulkomaanmatkoilla taikka maksaa syöpähoidosta.

Ylimpien luokkien vanhuksilla hoitokustannukset eivät merkitse mitään, koska tällä luokalla on osakkeita, kiinteistöjä ja obligaatioita sekä kirjekuorissa varoja hoitamaan vanhuksiaan satoja vuosia.

Kaikkein heikoimmassa asemessa ovat ylemmän keskiluokan vanhukset. He todennäköisesti joutuvat realisoimaan koko varallisuutensa hoitomaksuihin ja jos hoito on pörriäisen tasoa, kurjuus muuttuu orjuudeksi.

Varattomat vanhukset saavat aivan ansaitusti ilmaisen hoidon.