Siirry pääsisältöön

2852. Euroopan diktaattorit rautahäkeissään

Aloitetaan kaikkein onnekkaimmalta Espanja Francosta. Hän toimi 1930-luvulla Marokon heimotaistelujen sankarina vaihtaen puolta sen mukaan, mistä hän kulloinkin hyötyi eniten. Joskus hyödyn tavoittelussa oli tyydyttävä vain oman henkikullan säästämiseen. Espanjan sisällissodassa hän oli kohonnut melko korkeaan asemaan maan ylimystöä mairitellen ja sen määräämien henkilöiden likvidointien ansiosata. Näin hänestä tuli ylimystön käsikassara elintilan raivaamiseksi yhä harventumalle yläluokan vallan käyttäjille. Lopulta hän oli se, joka säästyi surmaamiselta.

Hän osui kultasuoneen Yhdysvaltojen halutessa lentotukikohdan maasta. Tähän Franco tieteinkin suostui saaden vastalahjaksii ruoka apua nälänhädässä olevalle kansalle. Tosiasiassa ruoka meni suoraan mustaan pörssiin, jonka suurin hyödyn saaja oli itse Franco. Hän hallitsi jo vähän rauhoittuneena surmauttaen kuitenkin noin puolimiljoonaa kansalaista kuolinvuoteensa 1975 saakka. Tänä päivänäkin kansalaisten etsivät läheistensä ruumiita pitkin Espanjan tasankoja.

Ei des Don Mussolini uskaltanut hyökätä Espanjaan, vaikka mies muutoin möyrysi lentokoneilla tuotujen joukkojen avulla Etiopiassa ja Sudanissa. Näin hän kuvitteli muodostavansa SuurItalian. Tämän suurmaan aikaan saamiseksi hän jakoi hyökkäilyä Kreikan kimppuun, mistä A. Hitler tuli hänet pelastamaan raskailta tappiolta. Don Mussolini oli niin fasistimielinen, että hänet piti hirttää kaksi kertaa. Ensimmäiseltä hirttämiseltä hänet tuli pelastamaan vuoren huipun linnakkeesta Hitlerin liitokoneet. Toinen kerta oli jo liikaa miehen hengelle. Mies roikkui torilla alaspäin hirttosilmukka kaulassa kansan sylkemänä.

Josip Tito oli Jugoslavian pystyssä pitävä voima eri kansallisuuksien repiessä maata eri suuntiini. Tito oli niin itsevaltias, ettei hän välittänyt Neuvostoliiton ukaaseista, vaan hallitsi maata rautaisella kurilla. Kun hän kuoli, maassa alkoi raaka sisällisota, minkä seurauksena maa jakautui lähes kymmeneksi eri valtioksi. Kosovo serbimaan sisällä kahakoi vieläkin. Hän koki luonnollisen kuoleman kauniin vaimonsa rinnalla.

Romania ei ollut hauskaa maa, kun sitä hallitsi Nicolae Ceausescu. Hänen kaupunki asunnossaan oli tuhat huonetta. Hänen aikanaan maa onnisti näyttelemään menestyvää valtiota, jossa vieraat ampuivat nojatuoleissa kesytettyjä fasaaneja. Taisi yksi ampuja olla itse Kekkonen. Hänen vallasta lähdössään oli sekä komiikka että draamaa. Kerrotaan vain koominen osio. Loppu aikoinaan hänellä oli tapana tulla parvekkeelle vilkuttamaan hurraavalla kansalle. Erään päivä hänen tulleessa vilkuttamaan, hän ei hetkeen tajunnut, ettei kansa vilkuttanutkaan takaisin. Hän kuitenkin urhoollisesi jatkoi luullen, ettei kansa ollut huomannut häntä. Hetken päästä kansa tule lähemmäksi raivoamaan parvekkeen ala puolelle. On historiallinen kuva siitä, kun hänen tekohymyilevät kasvoansa vähitellen vääntyvät irvitykseen raivoisan kansan edessä. Hetken päästä hän nousee helikopteriin ja sen laskeuduttua miehet ampuvat hänet ja hänen vaimonsa ladon seinää vasten.

Jätän muden diktaattorien käsittelyn myöhempään. Muutoin kirjoituksesta tulee lukijalle epämiellyttävän pitkä.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *