Siirry pääsisältöön

2841 Miksi Saksan antautumiseen 1945 meni vuosia

Leningradin piirityksen lauettua tammikuussa 1943 monissa sotilaspiireissä ajateltiin sodan loppuvan vuodessa. Näin ei käynyt, vaan Saksan antautuminen tapahtui 1945 keväällä. Syitä sodan pitkittymiseen on monia.

Yksi niitä on sodan upseeristossa vallitseva natsi fanatismi. Tämä fanaattisuus sinänsä ei aiheuttanut sodan pitkittymistä, vaan fanaattisten upseerien armoton asenne taistella loppuun asti.

Toinen merkittävä tekijä oli Hitlerin määräys teloittaa kaikki sotaa vastustajat ja taitelusta kieltäytyjät.

Kolmanneksi saksalaiset oppivat mestarillisiksi puolustussodan kävijöiksi. Tästä esimerkkinä on luoda hämäykseksi useita peräkkäisiä puolustuslinjoja, joissa vain takimmaisissa oli tarkoitus käydä puolustustaistelua. Heikkoutena oli, että tämä hämäys paljasti melko nopeasti venäläisille.

Neljäntenä ja kaikkein merkittävämpänä olivat Hitlerin määräämät Festungit, linnoitukset. Nämä rakennettiin olemassa olevien vahojen linnojen ja suurten rakennuskompleksien sisään. Sementoidut seinät, katto rakennelmat ja vallit saattoivat olla useiden metrin vahvoja.  Linnoituksen sisällä voi olla kymmeniä tuhansia aseistettuja sotilaita. Amsterdamin koen Amstelin suun saarilla olevat linnakkeet olivat kova pala Brittien Montgomerylle. Tämä linnake oli myös erityisen tärkeä saksalisille ase ja tavara kuljetusten takia sekä aikapommi liittoutuneille linnakkeen jäädessä liittoutuneiden selustaan. Linnoituksen valtauksessa oli mukana Montyn organisoimia laskuvarjojoukkoja joen suu saarien puhdismiseksi saksalaisista. Festung strategia osoitti Hitlerin epätoivon, sillä oli selvää, ettei linnakkeet olivat vain hidasteita Hitlerin häviölle.

Oder joen ylitys liittoutuneille osoittautui hankalaksi. Oder on saksalaisille historiallinen joki. Jo se toi hankaluuksia, että joki piti ylittää monesta kohdasta usean sadan kilometrin matkalla. Kaikkein hankalin paikka oli 300 metrin pituinen Ludendroff silta. Sillan katkaiseminen oli omapäisen kenraali Pattonin tehtävä. Oman sävynsä Oderin ylittämiseen toi Montyn ja Pattonin kilpailu, kumpi ensin ehtii joen toiselle rannalle. Patton ehti ensin, mutta menetti muutaman kymmentä sukeltajaa, kun he jääkylmässä joessa yrittivät asettaa räjähdyspanoksia sillan anturoihin. Sukeltajat epäonnistuivat. Syy oli räjähteessä, joka oli tarkoitettu kaivostyöhön.

Yksi kaikille sotilaille stressiä tuottava tekijä oli pelko kaatua nyt, kun vihollisen häviö oli näkyvissä jo vuosia sitten.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *