Siirry pääsisältöön

2854. Neuvostoliiton ensimmäiset yritykset markkinatalouteen

Ehkä monet vielä muistavat rautakanki selkäisen pääsihteeri Juri Andropovin 1983. Käydessään Itä-Saksassa hän näki, miten ihmisten arjessaan tarvitsemia kulutushyödykkeitä löytyi kaupan kuin kaupan hyllyiltä. Andropovin piti olla nopea, koska KGB:n suojissa vietiin kovaa vauhtia maan öljyä, kaasua, alumiinia, kuparia ja muita raaka-aineita länteen. Ei niitä noin vain voitu viedä ja myydä. Vähimmäisvaatimuksena oli luoda ulkomailla asuvien luotettavien veljien verkko, jonka jäsenet vakio lomakkeella ja allekirjoituksellaan vannoivat pitävänsä myynnistä sadut varat tallessa ja olivat valmiit luovuttamaan ne KGB:n käyttöön. Tämä oli ensimmäinen steppi ryöstää maa. Toinen askel oli alkaa myydä (ottaa) valtion laitoksia ensin KGB haltuun ja myöhemmin myydä niistä osa luotettavien eurooppalaisten finanssilaitoksien kautta Euroopan suuryrityksille, kuten Fiatille, Olivetille ja Siemensille. Tästä meni taas osa luottoveljille.

Ulkonäkö voi joskus pettää. Tämä koski mitä suurimmassa määrin harmaata ja hillittyä Andropovia, joka alkoi kehitellä Neuvostoliiton markkinataloutta. Andropov työsti kansainvälisiä suhteita kouluttavassa IMEMO yksikössä päteviä ekonomisteja. Gaidar ja Simonjon olivat yksiyksikön helmiä. Tätä ennen markkinatalous oli ollut luokkaa: yhdestä yöstä yksi sukka, toisesta toinen. Gairadin ja kumppaneiden luomia markkinavoima yksiköitä vaivasi alusta lähtien korruptio, mutta se ei haitannut, koska KGB valvoi sitäkin ja oli itse mukana siinä. Suuren luokan kaupoissa ja yksityistämiä vaivasi alusta lähtien edelleen mustanpörssin kauppa. Tämä jo paljastaa, että kaiken takana oli KGB. Näihin lähti myös mukaan ei-neuvostoliittolaisia, joilla ei ollut muita mahdollisuuksia yletä järjestelmän kautta. Mustapörssi ja siinä toimivat kauppiaat panivat alkuun ulkomaalaisten ystävällisten firmojen kautta valtavan ”liiketoiminnan”. Raaka-aineita, lannoitteita ja aseita liikkui rajan yli, vaikka kauppa oli kielletty. Jälleen maata ryövättiin luotettavien ulkomailla asuvien veljien kautta ystävällisten maiden pankkitileille, joiden käyttöön eräät suomalaiset ovat myös perehtyneet.

Lähde. Kuinka KGB valtasi Venäjän ja Venäjä kääntyi länttä vastaan, Catherine Belton, Viro 2021


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *