Siirry pääsisältöön

2623. Ylen aamuinen Jälkiviisaat oli poseerausasennossa koronarokotuksessa

Aamun Jälkiviisaat ohjelman Anu Partanen sekoitti olan takaa corona rokotus ohjelmaa. Hän mukaansa nyt ei tiedetä, miten ja miksi toimintaan näin kuten toimitaan. Paletti on sekaisin kuin harakan pesä. Avit määräävät yhtä linjaa, hallitus kolmatta ja asiantuntija lääkärit kolmatta. Kukaan ei ota selvä, miten nyt toimitaan, etenkin ravintola-ala on raivoissaan. Arvon Anu ei tiedä tai ei uskalla näyttää tietämystään rokotteen saamisen logiikasta, sillä jälkiviisaat näytti olevan totuutta tärkeämpi.

Tähän sopii mainiosti metaforaksi voimalaitoksen moottorina toimivan koskivoiman eli veden virtauksen sääteleminen. Sää vaikuttaa merkittävästi joen virtaamiseen. Ongelmana on, miten voimalaitoksen tulevaa virtaama säädetään turbiiniin ohi optimaalisen hyvin niin, että ei  päästetä ylimääräistä teho karkuun, vaikka puuttuu ylimääräisen sähkön myynnin mahdollisuus. Jos onkin mahdollisuus niin siitä huolimatta on annettava virtaaman juosta ohi patoluukkujen, sillä yläjuoksulla vesi voi nousta viljelijöiden pelloille ja korvausvastuu syntyy. Jos taas turbiinin ohi juoksutettava virtaama ohjataan patoluukuista liikaa, on uhka veden nousemisesta alajoen viljelysmaille tai mökkien terasseille. Korvattavat tuhot ovat suuria. Näiden vahinkojen tasapuoliseen säätelyyn on jokaisella laitoksella joen virtaaman säätelyohjelma.

Säätelyohjelma vastaa melko hyvin rokotusohjelmaa, vaikka onkin virtaaman säätelyä vaikeampi. Nyt aamun jälkiviisaat keskustelivat tasolla, kuin eivät olleetkaan olisi kuulleet tämän tapaisista ohjelmista.

Riippumatta siitä, mitä jälkiviisaat sanailivat, meillä on tehty raskas virhe komentoketjun valtioneuvosto, ministeriö, lääninhallitus ja kunta repimällä ketju hajalle.  Avi saa itsenäisesti tehdä mitä haluaa, vaikka hallitus kuinka tyrkyttää sille ohjaus kirjettä. Tämä näkyi hiljattain erään Avin myöntämässä kaivostoiminta luvassa, vaikka silloinen ministeri Ville Niinistö puhui kauneimmallaan nuotilla luvan lakkauttamisen puolesta.

Yleistäen voidaan todeta, että poliitikot tekevät valtion organisaatioon suuria muutoksia oman äänestäjäkunnan tai itsensä eduksi virkamiesvaltaisen toimeenpano koneiston rimpuillessa sen kanssa  päätöksissään ja toimeenpanoissaan.

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *