Siirry pääsisältöön

2618. Corana passin käyttö alaa on laajennettava metsäkylien ja takamaiden käyttöön

Corona passin käyttöönotto on mitä kannatettavin ajatus, mutta riittämätön. Tämä johtuu ihmisten monen kirjavaisuudesta suhtautumisesta valtiovaltaa, toisiaan, työyhteisöjään, kirkkoa, koiria, potkulautailua, purjehdusta, teatteria, navettaa, sarkahousuja puhumattakaan muurahaisia ja varsisaappaita kohtaan. Mutta suurin syy passille on kuitenkin avioliiton solmiminen, koska 70 prosenttia niistä johtaa avioeroon.

Jokainen ymmärtää, ettei tällaisen yleispassin myöntämien ole mikään pikku juttu. Sen myöntämien vaati pitkän ja perusteellisen kurssin käymisen, koska se passi oikeuttaa kansalaisen täysivaltaista toimimista oman piha piirin rajoissa ja ennen kaikkea tapauskohtaisesti avioliito markkinoilla.

Maahan pitääkin pikimmin perustaa kansalaiskoulutuksen virasto. Se olisi kaksi portainen yksikkö. Toinen osa siitä toimisi poliisiosaston alaisuudessa. Se kykenee osittamaan kansalaisen velvollisuudet ja oikeudet sekä oikean käyttäytymisen reunaehdot. Oikeusministeriötä tämän ei kannata sotkea, koska se sotkee itse omat asiansa. Poliisi osasto ei sotke muuta kuin muiden asiat, joten se on mainio opastamaan kansaisia yleiseen yhteiskuntakelpoisuuteen.

Jos kansalaiseksi pyrkivä epäonnistuu ensimmäisessä tentissä, valtio kustantaa niin monta tenttiä, että se, joka ei sitenkään läpäise niistä, luovutetaan Ruotsin valtiolle täyttä maan normieläkettä saamaan.

Jotta estetään passin väärentämiset, perustetaan nyt oikeusministeriöön passin tarkastus osasto alueyksiköineen. Niille hankitaan Petroskoista punaiset Ladat kansalaisia varoittamaan ja ennen kaikkea valvomaan passitta liikkuvia. Nämä Ladat olisi varustettu myös coronan pika testaukseen sopiviksi ja samalla varotetaan,ettei Sputnik Helvetica rakotetta kannata ottaa edes ilmaiseksi.

Nyt vajaa teholla käyvä puolustusministeriö valvoisi koko maata kattavasti passiin käyttöä ja tehoa. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *