Siirry pääsisältöön

2630. Suurta totuutta ei voi kertoa kaikille erikseen

Eduskunnan keskustelussa joukkojen lähettämisessä Afganistaniin jokainen edustaja totesi asian olevan hyvin kiireellinen. Mutta ei voi välttyä ajatukselta, että eräillä puheenvuoron käyttäjillä kyse oli kiireellisen nopea myöntämisen jälkeen halu poseerata julkisuuteen persoonansa tai  mainostaa puolettaan. Kaiken kokousten äiti on pysyä asiassa. Mitä tekemistä päätöksellä joukkojen lähettämisessä Afganistaniin on Etyj:n kokoontumisella tai EU:n turvajoukoilla.  Ei tässä ole tarvetta haukkua nykyistä joukkojen lähettämistä koskevaa lainsäädäntöä kankeaksi. Kaikki kansaedustat tietävät maamme puolustusvoiman operoinnista turvallisuuden takaajina ympäri maapalloa.  Jokainen puheenvuoron käyttäjä korosti parlamentaarisen päätöksenteon tärkeydestä tällaisesta hankkeesta. Muiden muassa on päätettävä tehtävän rajaamiesta ja joukkojen käytön tarkasta yksityiskohtaisesta kohdentamisesta. Perusuomaliset vetivät voimakkaasti keskusteluun mukaan yleisen maahan muuttopolitiikan. Puolueen mielsetä maahamme ei tarvita vuoden 2015 pakolaisvirtaa. Koska kaikki puheenvuoron käyttäjät heti puheensa aluksi myönsivät hankeen kiireelliseksi ja tarpeelliseksi, niin miksi pitää puhua noin rutkasti asian vierestä. Sekin todettiin moneen kertaan, että Yhdysvallat vetää joukkonsa pois lentokentältä 27.8 mennessä. Yksi viisas edustaja vahvisti kiireellisyyden tarpeen toteamalla vain, ettei hän puhu mitään, koska se vain hidastaa hanketta. Monet edustajat puheissaan melkein ryhtyvät korjaamaan alan lainsäädännön puutteita.
Kaiken kaikkeaan keskustelu osoitti, kuinka valtiomme hyvä parlamentarismin toimii.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *