Siirry pääsisältöön

2620. Ylen aamun jälkipörssin tulospalkkauksella palkat kattoon

Ylen jälkipörssi (Ahosniemi, Pursiainen, Gorschkow) käsitteli tänään yhtenä aiheena työtekijöiden palkitsemista. Nyt ajankohtainen HUS:n ele kiitoskorttina pomolta työntekijältä toiselle sai melko tylyn vastaanoton. Tällainen havainto on varteen otettava, koska se voi helposti muuttua perjantai-iltapäivän karnevaalitilaisuudeksi. On täysin mahdollista, että joku toiseen kyllästynyt voi tällaisen postittaa hänelle kaksikin korttia viikossa.

Rahallinen palkitseminen tai työolosuhteiden parantaminen otetaan varmasti mielihyvin vastaan. Tulospalkkauksen käyttöön ottaminen saa kokemuksieni perusteella ihmeitä aikaan. Mutta, mutta.

Ennen tulopalkkauksen sisään ajoa pitää työntekijöiden edustajien kanssa sopia, millä perusteella palkitaan. Perusteiden pitää olla sellaiset, että ne koetaan luonteviksi ja tasapuoliseksi, vaikka ne ovat luonnollisesti erilaiset eri työyhteisössä ja työyhteisöjen sisällä erilaiset. Ennen kaikkea tulospalkkauksen perustana toimivat tulostavoitteiden toteuttamisen, pitää viedä koko organisaation tulosta nykyistä parempaan suuntaan.

Kokemukseni mukaan tuloskeskusteluissa sovitut mitattavat ja oikeita ajureita mittavat tulostavoitteet ovat toimineet parhaiten.
Esimerkki 1: Jos 9.9 mennessä yksikkösi saa palkanlaskenta järjestelmän niin toimintavarmaksi, että virheitä on korkeintaan promille kuudessa kuukaudessa, koko yksikkösi palkkasumma nousee nykyisestä viisi prosenttia ja jokaista tämän ylittävän promillen kymmenes osasta saate prosentin lisää, ja saate itse päättä, miten koko tulospalkkasumma jaetaan yksikkösi sisällä.

Esimerkki 2: Esimies-alaiskeskusteluissamme sovitaan, että jos saat markkina osuutemme nousemaan ensi vuoden loppuun mennessä nykyisestä viisi prosenttiyksikköä, saat sinä vuonna viiden prosentin lisän vuoden palkkaasi.

Esimerkkien esinaisille ja -miehille ylemmän tason esimies sopii tulospakkaukset, mutta mitä todennäköemmin eri perusteilla, kuitenkin, niin ,että ne kohottavat koko organisaation tulosta.

Käytännössä olen huomannut tulospalkkauksen ulottamisien organisaation kaikkiin, myös hallinnon työntekijöihin kohottavan merkittävästi koko organisaation tulosta.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *