Siirry pääsisältöön


442. Lobbaus-marshing in



Elina Grundströn kertoi kolunmissaan taannoin Helsingin Sanomissa lobbauksen merkityksestä puoleille. Hänen mukaaansa erityseti kokoomus on nostanut lobbauksen uudelle tasolle politiikkansa totetuttamisessa. Kataisen erityisavustaja siirtyi  perustetun Miltton Networks toimitusjohtajaksi elokuussa 2012. Yrityksen tehtävänä on mm tarjota vaikuttajaviestintää  eli tehokasta lobbausta.

Grunström toivoi, että Miltton Network myisi palvleuja myös vapaaentoisjärjestöille tai jopa muille puoluille ja että Milttonin toiminta oli mahdollisimman läpinäkyviä. Tämä toiveet saatavat jäädä kylmiksi haaveiksi.

Jokaisen merkittävän puolueen pitäisi perustaa moderni lobbaus-marshing in. Sen perustan muodostaa tutkittu uusin tieto, jota puolueet saavat tilaamalla yliopistoilta ja tutkimulasitoksilta selvityksiä ja tukimuksia. Tietoraportteihinsa ja poliitiisiin tarkoitusperiinsä perustuen puolueiden on formulaitava taktiset ja strategiset aikeensa. Formulointi on vietävä niin pitkälle, että aikeet ovat selkeästi arkuloitavissa valituille tahoille ja ne pitää olla  kirjallisesti esitetävissä vaikuttajryhmille. Niissä on myös tuotava esiin, mitä lain kohtia muutetaan. Tämä kaiken tulisi olla dynaamista ja ulos päin suuntautuvaa elämää poreilevaa prosessia, johon äänestäjien on helppo samaistua ja tarttua kiinni.

Suomessa tällainen äänestäjiin vaikuttaminen on erityisen ajankataista EU-vaalien ja  runsaan vuoden päästä pidettävien eduskuntavaalien takia. Meillä saattaa nousta esiin Suomen ”Carl Bild”, joka ryhtyi ennnen viimeisintä ministerikauttaan yksityistämään peruskouluja ja siirtämään vanhushuoltoa kansaivälisille suuryrityksille.  

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

3803. HS:n pilapiirros eilen ja nyt

Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat  pilapiirroksiensa  ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa.  Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...

3856. Ylen Jälkiviisaat ei meuhkannut, vaan oli Karvalan kynsien alla

Jälkiviisaat yritti olla reteellä ja laaja-alaisella päällä päättäen käsitellä koko Homo Companyin. Nato teemasta keskustellessa Janne Saarikivi nypi harvennutta kaljun alkuaan ja partaansa aivan kuin vertaillen, ovatko karvat kummassakin vielä saman harmaan sävyisä. Olihan ne, minkä teet. Jos Reetta Karvala ei olisi ollut tomera, Saarikivi olisi pitänyt meneillä olevaa aikaa outona monella tapaa. -Vasemmisto hallitus vie maamme Natoon ja joutuu tavalla tai toisella hoitamaan sairaanhoitajien lakon, totesi Saarikivi. Tämä jälkeen aina, kun Saarikivi yritti avata uuden keskustelun aiheen, Karvala torppasi se suoraryhtisenä. -Naton mennään, se on selvä, sanoi Karvala. Saarikivi venytteli pitkiä käsivarsiaan eteen ja taakse osoittaen näin, missä päin ovat imperfekti, preesens ja futuuri. Hän aloitti kuitenkin futuurista. Hän ajatteli näin. -Emme tiedä millaisia riskejä otamme mennessämme sotilasliittoon. -Yhtenä kauniina päivänä pataljoonan verran poikiamme komennetaan Kongoon, töräytti S...

3783. Mitä jos Halla-ahon loogisuus ja Marinin verbaalinen johdonmukaisuus olisivat samassa päässä

Taannoisessa  TV 1:n Halla-ahon kuntavaali tentissä itse kukin mukaan lukien haastattelijat, saattoivat kokea tulleensa henkisesti mukiloiduksi. Tämä ei tarkoita perusuomalaisuuttaa aatteena, vaan Halla-ahon  ilmeettömän loogista ja purevaa argumentaatiota. Logiikalla piirretyn vastauksen ollessa häijy, haastattelija joutuu miettimään, jatkaako hän istuntoa lisäkysymyksellä aiheesta, vaan vaihtaako uuteen teemaan. Se murentaa vetäjien itsetuntoa. Uusi teema voi päätyä samankaltaiseen logiikka jargoniin, mutta voi päätyä myös Halla-ahon muita kirvelevän etulyöntiaseman kasvamiseen. Haastattelijan tentatessa, miten pitäisi menetellä kuntien ylimitoitettujen korona tukien kanssa.    Halla-aho vastasi, että nyt hallituksella kelpaa, kun hallitus lahjoo kuntalaisia heidän omilla rahoillaan. Se mitä Halla-aho sanoi maahanmuutosta, oli varmaakin monilla toistoilla hioutunut syvälle miehen päähän. Maahanmuuton juoni lähti tarinasta, että maahanmuutto on hyvä asia, kunhan saa...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *