Siirry pääsisältöön

440. Julkista päätöksentekoa yksityisfirmoille



Valtion taloudellisen tarkastuskeskuksen pääjohtaja Pöysti käytti HS:ssä tänään tärkeän puheenvuoron poliittisen päätöksenteon hyytymisestä. Ministeiden poliittisten esikuntien kasvaessa valmisteluvalta liukuu kasvottomille uraa luoville nuorille poliitikoille ja lobbareille.  Yhteiskunnan kyky ja halu käyttää sen omia poliittiaprosessa heikentyy, mikä johtaa politiikan rapautumiseen.

Näyttää siltä, että yksityisektorin tunkeutumista demokraattiseen päätöksentekoon vain kiihdytetään. Hallitus käyttää päätöksen teossaan yksityisiä konsulttifirmoja, kuten Kreikka-asikirjojen julkisuuskysymyksessä.  Sijoitusiyhtiö Norvestia omistaa 20 % kansainvälisestä terveys- ja sosiaalialan Coronariasta ja Kataisen entisen avustajan Jussi Kekkosen 50%  lobbausyhtiö Miltton Networkista, jossa työskentelee myös Jutta Urpilaisen entinen avustaja Jussi Lähdeen mukaan lobbarit jo nyt valmistautuvat seuraavan hallitusohjelman laadintaan. Oikeusprofessori Jukka Kekkonen piti Häkämiehen tapaa menna EK:oon täysin sopimattomana. Pelisääntäjä ei ole.

Miten tavallinen äänestäjä voi kuvitella saavansa asioitaan esille kivikovia vaikuttaja-ammattilaisia vastaan. Ei ole ihme, jos luottamus polittiikkaan on pohjamudissa ja äänestysprosentit vain laskevat.

Kjell Vestön kuvaa kirjassaan  ”Missä kuljimme kerran”  historiallisella tarkuudella ihmisten ja yhteiskunan tunnelmia sisällissodan jälkeen. Tämän päivän tunnelmilla kaduilla on pelottavan paljon yhtymäkohtia Vestön katujen ja ihmisten kanssa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *