Siirry pääsisältöön

411. Ministeriötkö uusiksi - keskushallinto ja kuntahallinto samanaikaisesti sekaisin

Valtioneuvostossa on jo pitkään ollut hankeita, joilla eri ministriöiden yhteistyötä on pyritty kehittämään. Puheeen-tason suunnitelmia  on ollut 1970-luvulta lähtien Vanhasen hallituksella oli yli hallinnorajojen menevät ohjelmat. Työn tulokset eivät ole olleet häävejä. Nyt hallitusohjelman mukaan, tahmeaan yhteistyöhön suivaatunut kokoomus, haluaa rajuja muutoksia ministeriöihin.

Ministeri Henna Virkkunen eilen illalla A-studiossa esitteli pitkällä aikavälillä valtioneuvostoviraston perustamista. Aluksi yhdistettäisiin ministeriöiden tukitehtävät samaan yksikköön. Tähän asti suunnitelma on kannatettavaa.

Jos nykyisten ministeriöiden tehtävät yhdistetään saman katon alle budjetteineen, henlkilöstöineen ja johtoryhmineen, on nostu tielle, jossa on kaksi vaikeaa linja.

Esnsimmäinen linja vie vääjäämättä pääministerivetoisuuden vahvistamiseen muiden ministeriöiden muodostuessa enemmän tai vähemmän ailisteisiksi  pääministerin valtineuvoston kanslialle. Seurauksena on, että pääministerin puolue johtaa maata lähes suvereenisti.

Toinen linja onnistuessaan antaa kaikille ministeriölille lakiperusteisen toimivallan hallinnoalalallaan kuten nytkin, mutta tarvittaessa joku miniteriö voisi saada  käyttöönsa resursseja niiltä ministerilöiltä, joiden toiminta hallitusohjelman mukaan sen sallii tai  niiden tehtävät muutoin vähenevät. Tässä on tiedotettava selvästi, mikä on ministeriö ja mikä sen hallinnonala. Jos hallinnonaloihin ei kosketa,  kyseessä välttämättä ei ole kovin dramaattinen  muutos.  Mutta kun ministriö ja sen hallinonala liittyvät toisiinsa sitkeillä, vahvpoilla ja  monilla ristikkäisillä säikeillä, niin lopputulos on sama kuin ensimmäisessä linjassa: pääministeriveroisuus kasvaa.

Realistinen tapa tiivistä valtioneuvoston työtä on yhdistää ministeriöden tukipalvelut sen omaan palveluvirastoonsa ja säilyttää muutoin valtioneuvosto entisellään ja kehittää sen toimintaa tästä lähtökohdasta.Tämä siksi, että Suomi monipuoluemaana tarvitsee sektoroutuneen valtioneuvoston. Se ei ole hallintotekinisesti ole tehokas, mutta se on kansan tahto. Jokainen hallituspuolueen ministeri haluaa oman itsenäisen ministeriönsä. Muutoin hän ei koe olevansa ministeri eikä puolue hallituspuolue. Tässä on hyväksyttävä se vanha totuus, että on parempi mennä suurin piirtein oikeaan suuntaan, kuin yksityiskohtaiseti väärään.

Kaikkein onnettomin kauhuskenario on, että maassa on sekä keskushallinto että kuntahallinto yhtäaikaa sekasin.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *