Siirry pääsisältöön

1587. Opiskelijat, lapsiperheet ja eläkeläiset: lobatkaa henkenne edestä


     Hallitusohjelman kaikki yksityiskohdat selviävät toimintasuunnitelman valmistuttua. Täytyy kuitenkin huomata, että toimintasuunnitelmaa tarkistetaan muuttuvien tavoitetilojen ja olosuhteiden mukaan. Näin määriteltynä hallitusohjelma ei valmistu koskaan, vaan se on eräin osin jatkuvassa uudelleen muovautumisen tilassa. Sitä iteroidaan.

     Mutta jo nyt nähdään ja asiantuntijat ja jopa pääministeri ovat todennut, että hallitusohjelma suosii työntekijäpuolta ja yrittäjiä ja leikkaa suhteellisesti paljon pieni tuloisilta eläkeläisiltä, opiskelijoilta ja lapsiperheiltä.

     On myös sanottu, että Sipilän prosessiin eivät päässet vaikuttamaan lobbarit. Tämä ei pidä paikkaansa, vaan siinä nimenomaan kuultiin lobbareita ja käytetiin heitä tekstien kirjoittajia.

     Matti Vanhanen ja Anne Berner ovat kummatkin Perheyritysten liiton entisiä toimitusjohtajia.  Yrittäjille tuli viiden prosentin verotuki.

     Entinen kauppaministeri Jyrki Häkämies lobbasi myös vilkkaasti Smolnan käytävillä. Tämän lobbauksen voi tehdä merkilliseksi se, että hän saattoi käydä lobbausneuvotteluja ministeriöin palkkaamiensa virkamiesten kanssa. On väitetty, että eräässä suuressa tuloluokassa verotus keveni. Kuka oli EK:sta silloin paikalla?

     Jukka Laaksonen on se kuuluisa pääjohtaja, joka ennen siirtymistään venäläisen Rosatomin johtajaksi, haukkui yhdysvaltalaiset reaktorit.

     Pääesikunnan entinen päällikkö meni Arabiemiraatteihin neuvonantajaksi, jne.

     Ne joilta, hallitusneuvotteluissa vain leikattiin, olivat jostain syystä lobbareita vailla olevat eläkeläiset ja opiskelijat. Tulos oli huono.

     OECD-järjestö samoin kuin Norja on ottanut tiukan kannan lobbausta vastaan. Se tuottaa juuri Suomen hallitusneuvotteluissa päätettyjä epädemokraattisia lopputuloksia.

     Hallitusohjelman sisältyessä suunnitteluprosessiin, jossa säännöllisin väliajoin seuraan tuloksia ja asetetaan uusi tavoitteita, tilanne on muuttunut ja muuttuu jatkuvasti pahemmaksi suunnittelupöydissä neuvottelijoitta jääneille.

    Toisaalta koko asetelma on melkein ironinen, sillä poliitikot ja virkamiehet ovat juuri sitä varten, että he edustavat kansaa.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *