1605. Rangaistukset tappiin

     Tapanilan raiskaustapaus on saanut ansaitusti kansan kiehumaan. Samoilla tulilla oikeusministeri Kaj Lindström on ottanut oikeusoppineilta Jukka Kemppiseltä ja Jyri Virolaiselta kunnolla pataansa.

     Kautta vuosisatojen kansa ja lakeja valmisteleva ylin juristikunta ovat olleet jyrkästikin eri mieltä eri rikostyypeistä  annetuista tuomioista. Kuten mainitut oikeusoppineet toteavat, kyselyjen mukaan valta osa kansasta pitää tuomiota liian lievinä.

     Lindströmin kaavailema kysely kansalta ja oppineilta rangaistusten ankaruuksista sisältää riskejä ja on ristiriitoja täynnä. Esimerkiksi, miten toimitaan, jos kansa vaati äidin törkeästä murhasta

kuolemantuomiota tai törkeästä rattijuopumisesta 10 vuotta vankilaa. Tähän ei voida mennä, koska tällöin lähes kaikkien rikostyyppien ja niiden tuomioiden tulisi muuttaa vastaamaan kuolemantuomiota ja 10 vuoden rattituomiota.

     Toisaalta kansalla ei ole mitään tietopohjaa ottaa kantaa tuomioihin, tunnetasolla kylläkin. Tilannetta kuvaa hyvin kansalle esitetty kuvitteellinen kysymys: kasvaako mikä tahansa luku aina äärettömän suureksi, jos siihen listään ääretön määrä nollaa suurempia lukuja. Suurin osa vastaa, että kasvaa. Tämä on väärä vastaus. Asian voi tarkista esimerkiksi lukion sarjaoppia käsittelevästä kohdasta.

     Se millaisia tuomiota maassa annetaan, riippuu maan sosioekonomisista- ja yhdyskuntarakenteista, perhe-, sosiaali- ja terveydenhoitopolitiikasta, tulonjaosta, työllisyydestä, koulutuksesta, jne. Käytännössä tämä voidaan tiivistä: vankien määrä riippuu siitä, kuinka paljon maassa pyörii kaduilla ja kujilla tyyppejä, joiden rikoksen tekokynnys on hyvin matala.

     Maat, joissa tämä kynnys on matala, tyyppejä on paljon ja heidän määrä kasvaa kiihtyvällä vauhdilla, tuomiot täytyy pitää hyvin pitkinä, koska tällöin suuri osa tyypeistä on vankiloissa pois rikosten teoista. 

     Kokonaisuudessaan kiinnijäämisriski, tuomiot, niiden lievennykset ja vankilassa olo aika muodostavat järjestelmän, jolla voidaan säädellä, kuinka paljon henkilöitä on vankiloissa ja muissa täytäntöönpanolaitoksissa, kuinka paljon ehdollisessa, ehdonalaisessa ja sakoissa.  Edellä mainittuja yhdistelmällä saadaan uusia täytäntöön panon muotoja.

     Pitkätuomiomaissa tuomioiden pituudet eivät ole eettisiä tai moraalisia kysymyksiä, vaan turvallisuus- ja taloudellisuustekijät ja käytännöllisyysseikat painat vaakakupissa eniten. Toki moraaliakin on mukana uhrien ja heidän omaistensa vaatiessa hyvitystä tai jopa kostoa.

     Pohjoismaissa tuomiot ovat suhteellisen lieviä verrattuina esimerkiksi Yhdysvaltoihin. Muista Pohjoismaista poiketen Suomi pääsi tähän vasta 1970-luvulla.

     Monissa tutkimuksissa ja käytännöistä on havaittu, ettei ankarilla tuomioilla ei ole tekijälle eikä rikoksia aikoville yhtään suurempaa ennalta estävää vaikutusta kuin lievillä tuomioilla. Lievistä tuomioista hyötyvät sekä yhteiskunta että tekijä. Häviäjiä ovat kostoa ja hyvitystä vaativat.

     On selvää, että tuomioistuinten pitää langettaa sellaisia tuomiota, joita lainsäätäjä on tarkoittanut. Ilman laillisia ja asianmukaisia tuomioita mikään yhteiskunta ei toimi. Jokaiselle rikokseen syyllistyneelle tulee langettaa laillisessa ja asiamukaisessa rikosprosessissa hänelle kuuluva laillinen tuomio.

     Kysymällä kansalaisten ja asiantuntijoiden mielipidettä tuomioiden sopivuuksista ehkä saadaan jännittävää ja jopa mielenkiintoista tietoa. Näiden tietojen käyttämiseen lain uudistustyössä tulee suhtautua suurella varauksella. Vain asiantuntijat ja sitä varten olevat instituutiot uudistavat lainsäädäntöä omine menetelmineen ja ammattitaitoineen.