Valtion ja kuntien yksiköt olivat pitkään monopoliasemassa
kukin omalla tontillaan. Tämän luonnollisena seurauksena uusi johto kukin
vuorollaan omaksui monopoliasemasta kumpuavat johtamistavat, -menetelmät, -tyylit
ja -arvot. Niistä tuli julkishohtamisen yhteisiä piirteitä ja lopuksi yhteistä
perinnettä ja perintöä.
1980-luvun lopulta lähtien valtio ja kunnat olivat alkaneet siirtyä konsernijohtamismallin ja yhtiöittämisen hyödyntämiseen. Siinä on esiintyi erilaisia ongelmia kuten kustannustietämättömyys, tulosvaatimusten epämääräisyys ja palkitsemisen ja sanktioiden puute, mutta yleisilmeenä oli onnistuminen. Myöhemmin tuottavuuden nostaminen näkyi karuimmillaan henkilömäärien rajuina vähennyksiä ja menojen summittaisina leikkauksina.
Tässä muutoksessa johtajien on ollut pakko muuttaa johtamistapaansa ja välineistöään tuloshakuiseksi. Toiset ovat onnistuneet ja vähemmän onnistuneita on siirretty sivuun. 2000-luvulla on ainakin oltu ymmärtävinään, että julkinen johtaminen ei voi poiketa kovin paljon siitä, mitä kansalaiset odottavat jukishallinnolta ja sen johtajilta ja että sillä on paljon yhteisiä elementtejä yritysjohtamisen kanssa. Vähimmäisvaatimuksena oli se, että johtajat roikkuivat joten kuten muutoksessa mukana.
Tasapuolisuuden nimissä on sanottava, että paljon on onnistujia kuten verohallinto, tulli, patentti- ja rekisterihallitus, maanmittauslaitos, jne. Kakki nämä ovat ensisijaisesti lähteneet asiakkaiden tarpeista eli yhteiskunnan muutoksista.
Tässä viitekehyksessä urheilujohtaminen on pahimpia epäonnistujia. Syytä tästä ei voi asettaa yksinomaan kahden ylimmän olympiakomitean johtajalle. Ikävä kyllä vastuu epäonnistumisesta on kuitenkin heillä.
Nykyinen olympiakomitean puheenjohtaja on toiminut lähes koko uransa monopooliorganisaatioiden johtajana, joilla on automaattirahoitus, viimeksi Veikkauksen toimitusjohtajana. Kakkosmiehellä on saman tyyppinen tausta.
Nyt kun tilanne kehittynyt siihen pisteeseen, että miehet ovat menettäneet uskottavuutensa, jatkolle on heikot mahdollisuudet. Hyvinä verbaalikkoina he olivat kyennet vuoksi kymmeniä luomaan kuvaa, että kohta (myöhemmin tapahtuu), mutta tällä välin muu maailma on ajanut ohi. Se on ajanut niin rajusti ohi, ettei urheilun monopoliasemakaan tarjoa suojaa.
Yhä laajemmalla rintamalla kysytään, miksi valtion pitää tukea huippu-urheilua. Tosi asia on, että huippu-urheilulla ei mitään merkitystä Suomen imagolle, joka lisäisi maan elinvoimaisuutta. Se on hukkaan heitettyä rahaa. Jos sponsorit rahoittavat, Valtio voi vähän tukea. Nyt on päinvastoin.
1980-luvun lopulta lähtien valtio ja kunnat olivat alkaneet siirtyä konsernijohtamismallin ja yhtiöittämisen hyödyntämiseen. Siinä on esiintyi erilaisia ongelmia kuten kustannustietämättömyys, tulosvaatimusten epämääräisyys ja palkitsemisen ja sanktioiden puute, mutta yleisilmeenä oli onnistuminen. Myöhemmin tuottavuuden nostaminen näkyi karuimmillaan henkilömäärien rajuina vähennyksiä ja menojen summittaisina leikkauksina.
Tässä muutoksessa johtajien on ollut pakko muuttaa johtamistapaansa ja välineistöään tuloshakuiseksi. Toiset ovat onnistuneet ja vähemmän onnistuneita on siirretty sivuun. 2000-luvulla on ainakin oltu ymmärtävinään, että julkinen johtaminen ei voi poiketa kovin paljon siitä, mitä kansalaiset odottavat jukishallinnolta ja sen johtajilta ja että sillä on paljon yhteisiä elementtejä yritysjohtamisen kanssa. Vähimmäisvaatimuksena oli se, että johtajat roikkuivat joten kuten muutoksessa mukana.
Tasapuolisuuden nimissä on sanottava, että paljon on onnistujia kuten verohallinto, tulli, patentti- ja rekisterihallitus, maanmittauslaitos, jne. Kakki nämä ovat ensisijaisesti lähteneet asiakkaiden tarpeista eli yhteiskunnan muutoksista.
Tässä viitekehyksessä urheilujohtaminen on pahimpia epäonnistujia. Syytä tästä ei voi asettaa yksinomaan kahden ylimmän olympiakomitean johtajalle. Ikävä kyllä vastuu epäonnistumisesta on kuitenkin heillä.
Nykyinen olympiakomitean puheenjohtaja on toiminut lähes koko uransa monopooliorganisaatioiden johtajana, joilla on automaattirahoitus, viimeksi Veikkauksen toimitusjohtajana. Kakkosmiehellä on saman tyyppinen tausta.
Nyt kun tilanne kehittynyt siihen pisteeseen, että miehet ovat menettäneet uskottavuutensa, jatkolle on heikot mahdollisuudet. Hyvinä verbaalikkoina he olivat kyennet vuoksi kymmeniä luomaan kuvaa, että kohta (myöhemmin tapahtuu), mutta tällä välin muu maailma on ajanut ohi. Se on ajanut niin rajusti ohi, ettei urheilun monopoliasemakaan tarjoa suojaa.
Yhä laajemmalla rintamalla kysytään, miksi valtion pitää tukea huippu-urheilua. Tosi asia on, että huippu-urheilulla ei mitään merkitystä Suomen imagolle, joka lisäisi maan elinvoimaisuutta. Se on hukkaan heitettyä rahaa. Jos sponsorit rahoittavat, Valtio voi vähän tukea. Nyt on päinvastoin.
Isännättömän rahan käyttöä tulee erityisesti valvoa. Tämäkin
on urheilun ylätasolla päinvastoin. Loukkaannutaan ja suhtaudutaan ylimielisesti
tarkastusraportteihin.
Kuvaavaa on että kun paikallinen revisio pyytää ministeriltä
lisäselvitystä matkalaskuun, hän nöyrästi tuo selvityksen. Tämä kuuluu nykyhallinnon
arkeen. Tietysti poikkeuksia on, mutta ylimielisyyttä hyvin harvoin.
Kommentit
Lähetä kommentti