Siirry pääsisältöön

1996. Sipilän johtamisloikka hallituksessa kaput


     Kehityspolkuja on monenlaisia ja niin on myös kehitystä. Tämä tulee mieleen Sipilän tavassa johtaa ensi alkuun hallitusta johtoryhmänä samoissa työtiloissa, toki ministereiden lähimmät virkamiesavustajat käsivarren päässä. Tästä ideasta on loitonnettu kilometrien päähän, puoluetoreilla tapahtuviin huuteluihin puolien ja tosin.
     970-luvulla Suomessa ihailtiin japanilaisten kykyä muodostaa hallitus pyöreän pöydän ääressä puhtaalta pöydältä ilman edellisen hallituksen ministeriöjaon painolastia.
     Suomessa ketterän ja yhteen hiilen puhaltavan hallituksen muodostamistavasta vain haaveiltiin ennen Sipilää. Hän yritti sitä ilmeisen tosissaan hallituksensa alkumetreillä. Nyt jäljellä ei ole muuta kuin poliittista ja lapsellista kinastelua kuka kukin nokittaa etujen jakamisessa ja jakamatta jättämisessä äänestäjäkunnalleen. Päivähoitomaksun ruljanssiriihi kirkuu kansalle tätä puolueiden valtapoliittisista retoriikkaa, mikä vain syö hallituksen päätehtävää lisätä kansakunnan elinvoimaisuutta.
     Tällaisen politikoinnin vähentämiseen Suomessa on kyllä viime vuosina kaavailtu valtioneuvostovirastoa. Siihen olisi koottu hallitus ja sen ydin avustajakunta tiiviin yhteistyön ja sitouttamisen mahdollistavaan toimintamalliin ja työskentelytilaan. Tämän prosessin aikaan saaminen näyttää vievän vuosikausia, ehkä vuosikymmeniä.
     Tutkimusten ulkopuolelta rekrytoitu on usein pätevämpi, kuin sisältä tullut johtaja. Tämän sanotaan pätevän etenkin perheyrityksiin.
     Tässä suhteessa puolueita voidaan ainakin etäisesti verrata perheyrityksiin ja Sipilää aluksi ulkopuolelta tulleeseen johtajaan. Nyt tämä kortti on käytetty ja Sipilä on tavallinen kuolevainen hallituksen johtamisessa, huonompi kuin ”karkuri” Katainen. Tuskinpa kenenkään muun kuin täysin kokemattoman ja naivisti poliittiseen johtamiseen kuin Sipilän mieleen, olisi välähtänyt panna uuden hallituksen jäsenet istumaan alkukuukausiksi istumaan samoihin tiloihin laatimaan toimintasuunnitelmaa, tutustumaan toisiinsa ja sitoutumaan tulostavoitteisiinsa.
     Kokonaisuudessa tämä tapaus osoittaa kuin vaikea vastustaja neutraalin hallinnon perintö on ja kuinka pinttyneitä poliittisen johtamisen muodot ja maneerit ovat.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *