Siirry pääsisältöön

600. Television kokkiohjelmat tulevaisuuden häpeäpilkku

Tunnettuja tosiasioita ovat, että maapallon väkiluku on 7,2 miljardia ja ennuste vuodelle 2045 on noin 10 miljardia ihmistä. Nyt on noin miljardi aliravittua ihmistä. Niistä vuodessa kuolee nälkään noin 30 miljoona. Tämä on yhtä paljona, kuin toisessa maailman sodassa oli kaatuneita.

Edelleen on tunnettua, että maapallon viljelykelpoisen maan pinta-ala kutistuu jatkuvasti ja puhtaasta vedestä tulee taistelujen kohde.

Nälkäisten luurankomaisten lasten kuvat televisiossa evät enää hätkäytä ketään.

Ennen valistusaikaa oli luonnollista, että nautintoja haettiin jokaiselta elämän alueelta, kaikkialta mistä niitä suinkin oli mahdollista saada. Myös niin sanotusta nautinnollisen hyvästä ruoasta, ahmien ja oksentaen.

Nyt kun on ihmismoraali on kehittynyt niin pitkälle, että hevosillekin syötetään vällyjen alle värikkäitä naksuja, odottaisi myös suhtautumisen nälkäisten ihmisten ravitsemiseen kiinnitettävän  huomiota vähintäänkin yhtä paljon kuin lemmikkien ruokintaan. Olisi myös kohtuullista, että ihmiset suhtautuisivat kunnioittavasti ruokaan, leipää ovat leivän murutkin.

Sen sijaan tässä nälkäisyyden maailmalaajuisessa piinassa hyvin voivien ihmisten nautinto kohdistuu suuressa määrin kulinarismiin. Sitä ruokitaan kaiken laisilla kokkiohjelmilla ja ruoka-annosten blogikuvilla.

Herää kysymys, miksi ihmiset syntykuntansa alussa söivät. Elääkseen, pysyäkseen hengissä. Meillä on samat geenit kuin silloin. Kulinarismi ei kuuluu ihmisperimään. Nyt maapallolla on puolitoista miljardia ylipainoista ihmistä. Se on opitun tavan seuraus, moraalikato.  Kulinarismi ja sen markkinointi sopivat huonosti levitettäviksi koko median voimin kaikkialle köyhään maailmaan. Television joka päiväiset kokkiohjelmat ovat yksi räikeä karnevalistinen vastakohta jokapäiväisen leivän hankinnalle.

Näiden ohjelmien tulisi tulevaisuudessa kehittyä vastaamaan maailman muutosta.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *