589. Komiteatyöskentely uusiksi

Komitea saa monien kasvoille hyvän tahtoisen virneen. Se herättää vieläkin  mielissämme puolihyvätahoisia hymähdyksiä, jopa iloista myötämielisyyttä. Haudataan asia komiteaan,  hirteishuumoria.

Komiteatyöskentely oli kutenkin vielä 1990-luvulle asti elinvoimainen vaikeiden kysymysten parlamentaarinen ratkaisuväline, eri vaihtoehtojen esittämistapa, laajaan jakeluun.

Komitean asettamisvaihe oli tärkeä osa komiteatyötä. Siinä hahmotelitiin ja rajatiin ongelma, asetettiin välitavoitteet, aikataulutettiin työ ja miehitettiin hanke. Jälkimmäinen oli hyvin tärkeä vaihe, koska sillä voitiin taata kaikkien intressiryhmien osallistumien työhön sekä myös alan tutkijoiden vetämien hankkeeseen mukaan. Tätä painotti myös Juhan Vartiainen HYO:n alumniyhdistyksen jäsenkirjeessä 2014.

Työskennellessään komitea oli eräänlainen kovaksi keitetty asiantuntijapooli, joka itse oppi työssään ja jolla oli valta kuulla oikeastaan mitä tahansa järkevää tahoa, jonka voitiin katsoa tuovan lisäarvoa työskentelyyn.

Juhana Vartiainen toteaa, että komitealaitoksen alasajon syy oli populismin pesiytyminen hallintoon. Ehkä näin oli, mutta vain hyvin vähäisessä määrin. Suurin syy oli kuitenkin eräänlainen vastaisku sitä kehittämisen verkkaisuutta kohtaan, jolla vuosikymmeniä lähes muuttumattomana pysynyttä hallinota yritettiin parantamaan, ei radikalismi. Kun koettiin, ettei komiteoilla saada juuri mitään aikaan, piti kokeilla jotain, joka sai ainakin loppuraportin aikaan. Ei tätä voi  kutsuta populismiksi.

Olen Vartiaisen kanssa yhtä mieltä siitä, että selvitysmiesten siasta nyt olisi aika ottaa käyttöön moderni komiteatyöskentely.