Asia on
monitahoinen, toisille jopa epäuskottava.
Ehkä onkin
tarpeen kertoa tosiesimerkki.
Minut
kutsuttiin erääseen koulutusyritykseen kouluttajaksi. Toimenkuva jäi vähän
epäselväksi, koska nykyinen työnantajani halusi viimeiseen asti säilyttää
työsuhteeni heillä. En uskonut meneväni koulutusyritykseen.
Pohdittuani
sitten uudessa työpaikassa tuttujen työkavereiden kanssa muutaman viikon, mitä
oikeasti alkaisimme tehdä, päätimme ryhtyä konsultoimaan valtion uuden
budjetointijärjestelmän sisäänajoa virastoihin. Mutta mitä ja miten me
maallikot konsulteeraisimme?
Ei auttanut
muuta kuin koota viisaimman näköiset miehet ja naiset kasaan. Loput piti
hankkia ulkopuolelta. Noin kymmen henkilön ryhmä oli hetkessä ymmällään
kokoushuoneessa. Minut valtuutettiin toimimaan edusmiehenä. Innokkaimmat olivat
siltä istumalta valmiit lähtemään opettamaan hallintoa. Viisaimmat estelivät.
Lopulta
kaikki tajusivat tai olivat tajuavinaan, ettei kentälle niin vain kirja kädessä
mennä opettamaan.
Niinpä
käynnistimme sisäisen tuotekehittelyn. Määrittelimme mikä on: tulostavoite,
tulosjohtaminen, tulosohjaus, tulosbudjetti, tulosseuranta, kehysriihi,
budjettikehys, tuottavuus, vaikuttavuus, jne. Oli oppiriitoja, aikaa meni.
Lopulta kaikki oli paperilla.
Järjestimme
suuren tiedotustilaisuuden valtiovarainministeriön siipien suojissa. Tilauksia
alkoi tulla. Muutaman kuukauden päästä jotkut kuitenkin palailivat hiljaisina
miehinä konttorille, muutamat asiakkaat valittivat.
Meiltä oli
jäänyt innostuksissamme huomaamatta yksi asia. Mitä konsultointi on?
Järjestimme
kaksi viikon kestävää ulkopuolisen vetämää työnohjaustilaisuutta, työpäivän
jälkeen iltamyöhään.
Ei nämäkään
meistä kuolemattomia tehneet, mutta opimme vetäjältä ja toisiltamme valtavasti.
Pikku hiljaa opimme lisää. Yksikkömme tarinaa voi pitää menestyksenä, ainakin
luulimme näin.
Jälkeenpäin
tarkastellen syitä, miksi onnistumme kohtalaisesti olivat:
*yhteisen
vision suonti
*sen
tajuaminen, että taitomme ja menetelmämme eivät riitä vision saavuttamiseen
*tiedonkulku
ryhmän sisällä oli niin avoin, että liikuttiin jo yksityisyyden rajamailla
*jonkin
asteinen jatkuva tarkkailu, mitä voisimme tehdä paremmin
*työnohjaukset
*tiivis ja
luottamuksellinen yhteyden pito päämieheen
*pyrittiin
hyödyntämään kunkin henkilön spesiaaliosaaminen maksimaalisesti
*kirjalliset
käsitemäärittelyt ja asiakasesitteet
*säännölliset
yksikkökokoukset
*esimies-alaiskeskustelut
Yllä kuvatun
kaltainen oli tietyllä tavalla kohtalonomainen hanke. Sen yhtenä
välttämättömänä vaiheena oli saavuttaa lakipiste ja sen jälkeen, hyvässä
tapauksessa, uudistua perusteellisesti toiseksi yhtä kohtalonomaiseksi
projektiksi.
Kommentit
Lähetä kommentti