Siirry pääsisältöön

2130. Matematiikan mysteerio on jumalallista

     Yle Areena esitettiin 8.11.17 ajattelua ravisteleva ohjelma matematiikasta ”Suuri matematiikkamysteerio (https://areena.yle.fi/1-3551595). On aina ollut melko yleisessä tiedossa, että  matematiikka on yksi suurista maailman yhteisistä kielistä. Mutta ei tämä tee siitä mitään erikoista, pyrkiihän esperanto aikoinaan olemaan suuri yhteinen kieli, turhaan.
     Hääriessäni Helsingin yliopistossa matematiikan kimpussa 1960-luvulla ohjelmassa esitettyä näkökulmia häivähteli pöytäkeskusteluissamme. Ne tyrehtyvät kuitenkin milloin mihinkin, itse matematiikan oppimiseen, kurssipaineisiin, kurssiharjoituksiin, muiden aineiden aiheuttamiin lukuponnisteluin ja opiskelijaelämän rientoihin.
     Jälkeenpäin luokka- ja yksityisopettajana sekä tietokirjailijana olen silloin tällöin palannut matematiikan filosofian pohdiskeluin ja perehtynyt sitä käsitteleviin kirjoihin. Kerran lukion eka luokkalaiset ja heidän vanhemmatkin yllättäen kiinnostuivat, kun tein lyhyen esseen matematiikan historiasta. Tämä on mahdollista, koska olin juuri tenttinyt siitä koskevan kurssin. Yleinen kiinnostus matematiikan arkifilosofiaan näytti jo silloin olevan suuri.
     Areenan ohjelman yhtenä teemana oli, onko matematiikka vain asioiden löytämistä ideamaailmasta. Tosin sanoen matematiikka ei olisi uuden luomista, vaan maailmassa, avaruudessa vallitsevien lakien löytämisestä. Tähän voi heti avaruustieteilijä sanoa, että niinhän heidän tieteensäkin on. Siinä on vain se ero, että tähtitieteessä on usein, melkein aina kyse myös fyysisistä kappaleista tai ilmiöistä, mitä matematiikka ei edellytä lainkaan, päinvastoin ne voivat sotkea vain uuden idean kokoamista.
     Mutta mistä ideat tulevat? Tämä on filosofisesti suuri kysymys. Ei voi olla muuta vastausta kuin, että ihmisen päästä. Tämä antaa ihmiselle aivan käsittämättömän suuren ylivoiman verrattuna mihin tahansa elävään olioon. Osoituksena tästä voidaan esittää ylimalkaisesti avaruuden äärellisen leikkauksen ominaisuus: avaruuden jokainen alkio voidaan esittää yksiselitteisesti äärellisen määrän joukkojen yhteisenä alkiona. Tosin tällaisen avaruuden pitää olla kompakti, mitä meidän tuntema avaruus ei ole. Kompatki avauus on puolestaan sellainen avaruus, jonka jokaisessa äärettömän pienessä ympäristössä on äärettömän monta tämän avaruuden pistettä avaruus. 
     Menemättä tai osaamatta mennä pidemmälle J voidaan aivan realistisesti olettaa, että ihmiset pystyvät ajattelemalla ratkaisemaan maailmankaikkeuksien ongelmat. Tähän viittaavat myös se, miten ja millä ajatusmalleilla matematiikassa käsitellään äärettömyyttä. Kenelle tulisi ensimmäisenä mieleen, että ykkösen ja kakkosen väliin mahtuu äärettömän monta lukua. Ja vaikka siitä vähennettäisiin pois äärettömän monta lukua jäljelle jäisi vielä äärettömän monta lukua?
     Kallistun siihen suuntaan, että matematiikka on uusien ideoiden löytämistä eikä uuden luomista ja jos matematiikka ei olisi jumalallista, Jumalalta puutuisi jotakin.



   

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *