1890. Ystävän pettämä

      Ystävyys voi syntyä monella tavalla, sattumalla tai loogisen elämän kulun seurauksena. Vaikka sanat ja mielipiteet sopivat yhteen ystävyyttä ei välttämättä synny. Molemmin puolista lähes taianomainen tunnelma jää tulematta.     Ystävyys muodostuu pienistä eleistä, tavoista, ilmeistä, kokemisesta, tunnelmista, hetkistä. Ne kurovat kasaan hentoja sanattomia sopimuksista yhdistämään osapuolia. Henkilön toisella ystävällä näiden sopimusten rakenne voi poiketa. Sopimukset vääntävät aivot kuitenkin saman tuntuisuuden aalloille.
    Joskus sanattomat sopimukset koskevat vain tietyssä hetkellisessä roolissa toimimista kuten kalastus- tai lintubongariystävänä.
    Ystävyydessä ei tarvitse olla vastavuoroisuutta kuten kaveruudessa. Paras tapa tunnistaa ystävyys ei ole luottamus, vaan tunne, että voi puhua toiselle ilman suurempaa kontrollia ja sanojensa vahdintaa. Luottamus seuraa perässä.
     Jatkuva kilpaili saattaa vaarantaa ystävyyteen erottamattomasti kuuluvaa helppoutta puhua ilman mitään pelkoa menetyksistä. Menetys on aina suhteessa tilanteeseen.  Lapsella se voi olla pelkoa kadottaa vanhempansa huomio, jääkiekkoilijalla peliaika eli raha. Sen tähden on tärkeää, että vanhemmat kohtelevat lapsiaan samanarvoisesti.
      Ystävä on sukua näkyvälle, mutta tuntemattomalle henkilölle, sillä ulkopuoliseen ja ystävään voi samaistua, ei puoli tuttuun. Samaistumien on yksi ystävyyden säie. TV-sankarin fanitus on ulkopuoliseen hahmoon samaistumista, ainakin hetkeksi.
     Personaalisuuksiltaan ystävykset voi olla hyvin erilaisia. On kuuntelijaa, kriitikkoa, neuvojaa, ratkaisijaa, ehdottajaa, nyökkäilijää, puheripuloijaa. Joskus voi olla niin, että mitä enemmän ystävä lausuu rehellisiä mielipiteitä, sitä vähemmän hän on ystävä.
     Kaikkien ystävä ei ole kenenkään ystävä. Narsistilla on aina yksi ystävä, hän itse.
     Paavo Haavikolla oli kyynikkokohtaus hänen lausuessa, että yhteinen vihollinen on aina parempi asia kuin yhteinen ystävä.