Siirry pääsisältöön

1911. Tullin pääjohtaja ottaa opikseen 53-vuotiaana - hyvä


     Kun 53-vuotias Tullin pääjohtaja joutuu ottamaan opikseen, kun ei poistunut johtoryhmän kokouksesta vaimonsa asiaa koskevan käsittelyn ajaksi, voidaan puhua myöhäisisan oppimisesta, mikä sinänsä on hyvä. Voidaan kuitenkin epäillä olisiko oppimista vieläkään tapahtunut ilman eduskunnan oikeusasiamiehen nuhtelua. Olisi luullut, että monen vuoden aikana tapahtunet eri selkkaukset henkilökunnan kanssa, olisivat opettaneet, miten pääjohtajan hallinnossa menetellään hyvän hallinnon periaatteiden mukaisesti.
     On selvää, että virheitä tapahtuu jokaiselle, mutta Hartikaisen tapaus näyttää kuuluvan siihen sarjaan, jossa henkilö astuessaan pääjohtajan virkaan, tämä joutuu liian kauaksi vaadittavasta sisältö-, menettelytapa- ja johtamisosaamisesta. Tällaisia nimittämisiä sattuu muutama viidessä vuodessa. Viimeisimmässä tapauksessa eräs pääjohtaja viimeisenä tekonaan tuhosi kaikki sopimukset, joilla laitos oli ostanut palveluja pääjohtajan tuttavapiiriltä.
     Kun pääjohtajan virkaan on nimitetty esitetyn tyyppinen henkilö, seuraukset saattavat olla hyvin ikäviä. Sanomatta on selvää, että viraston tuloksentekokyky heikkenee. Työmotivaatio voi myös suurelta osalta henkilökuntaa laskea samalla, kun pääjohtajan ympärille muodostuu suosikkien joukko, joka puolestaan edelleen heikentää yleistä työmotivaatiota.
     Hovin muodostuminen on hyvin vaarallista, koska sen jäsenet kilpailevat suosiosta ja keksivät mitä kummallisimpia keinoja pysyäkseen rankin listan kärkikahinoissa.
     Jos virasta erottamisen perusteita löydy, päällikköä jatkaa niin kauan, kun saa edullisemman tarjouksen tai jos ei saa, jatkaa eläkepäiviin saakka.
    Puolen miljardin euron liikevaihdon yksityinen yritys antaisi viikossa potkut. Julkisen sektorin välttyäkseen vääriltä johtotason nimityksiltä, pitää kiinnittää erityistä huomiotta rekrytointiin. Sitä ei voi alleviivata niin punaisella kun pitäisi.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *