Siirry pääsisältöön

1568. Suo ja Suomi


      Vanhan viisauden mukaan ihminen kurottaa kohti merkitystä. Niin kurottaa myös keskusta Sipilän johdolla. Väitetään, että ensin oli henki ja sen jälkeen aine. Mutta jo Linna kirjoitti, että ensin suo ja sen jälkeen kuokkaa ja Jussi. Tätä järjestystä todistaa myös neurobiologia. Aivotoiminta on molekyylien välistä prosessia ja hengellä siinä on sivurooli.

     Nyt aineen ja hengen välinen ero on kansainväliset 20-40 prosenttia. Se on tuottajahintojen osuus elintarvikkeiden kuluttajahinnoista.

      Tämä yksityiskohta voidaan jättää sivuun suuremman kysymyksen edessä. Miksi markkinavoimien päähän takoma kilpailu ei päde maataloudessa? Siksi että OECD-maissa on valtava valtion tukema elintarviketuotanto, joka ei pysty tukien takia kunnolliseen tuotekehittelyyn ja kilpailuun.  

      Suomessa paljon korostettu elintarviketuotannon omavaraisuus kansainvälisten tutkimusten mukaan lisää vain tehottomuutta. Kaikki haluavat vain tuottaa. Se nähtiin jo pula-ajan Suomessa. Tässä täytyy laskea edut ja haitat.

      Suomen pitää tunnistaa tosiasiat. Maamme ei ole kuin Australia, joka kuivana maana on maailman suurimpia salaattien tuottaja modernin lämpöenergian teknologiansansa ansiosta. Kaiken lisäksi Lähi-Idän markkinat ovat vieressä. Sen sijaan on Suomi  Siperian ja Hollannin superlehmien kupeessa.

      Kun Sipilä ja kumppanit puhuvat bioteollisuudesta kehittämisestä, maatalous alan kärkimaana pitää unohtaa ja sen sijaan keskittyä metsäalan tuotteiden jalostusarvon nostamiseen. Biotalous ei ole maanviljelystä. Samoin pitää unohtaa hiiltä sitovat uusiintumattomat suot. Niistä on jo tuhottu 30 prosenttia ilman muuta näkyvää tulosta kuin ilmastomuutoksen kiihdyttäminen.

      Tuhlausta kuvaa hyvin se, että Suo-Suomesta 33 prosenttia oli ennen suota ja nyt siitä on ojitettu valtion varoin kaksi kolmasosaa maatalouden käyttöön.

      Miten tämä näkyy Sipilän hallitusohjelmassa?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *