Siirry pääsisältöön

1160. Virkamies ei ole pukumies


     Puku ryhdistää jokaisen miehen. Se rytmittää miehen vartaloa kantapäistä keskivartalon kautta päähän saakka. Samalla solmio jakaa rintakehän symmetrisesti kahteen osaan osoittaen kasvoille paikan hartioiden päällä. Jos kasvot ja kaula ovat myös symmetrisiä, niin solmion oletetulla jatkeella säteilevä pää alkaa puhua osaston meilipiteisiin yhteneviä viisauksia. Tämä takaa uran jatkumisen osastolla. Siksi vertikaalisesti seisova solmio on tärkeä. Muutoin ajatukset ovat vinossa.

     Takaa päin katsottuna kaikki pukumiehet näyttävät samanlaisilta. Tämän takia virkamiehiä on vaikeaa erottaa pukumiehestä. Virkamiehiä on myös joskus hankalaa tunnistaa toisistaan, koska he pukeutuvat samalla tyylillä: Anttilan yleisharmaa puku, vaaliensininen paita ja väritön solmio.

     Tunnistamista varten virkamiehillä onkin aina ulkovarusteena määrätyn merkkinen salkku.  Aloittelevalla virkamiehillä salkun käyttämiseen tarvitaan esimiehen lupa. Esimies tietää, mitä aloittelija tekee: täyttääkö tämä lomakkeita vai tekeekö muistinpanoja. Esimies ratkaisee, pitääkö papereita ylipäänsä kantaa työmaalta ulos.

     Ensimmäinen oman salkun käyttöpäivä on juhlapäivä. Silloin on helpon vapauttavaa hengittää. Ovathan virkauralle portit avautuneet. Yleensä ensimmäinen salkku oli musta Cavalet. Tumman ruskeaan salkun käyttöön pitää saada esimiehen erikoislupa. Ilman pätevää syytä lupa on kuitenkin myönnettävä.

     Voi sattua, että aloitteleva virkamies sekoitetaan pukumieheen. Sekaannuksesta on ilmoitettava jälleen esimiehelle, joka tämän jälkeen yleensä myötää salkunkäyttöoikeuden tai ryhtyy muihin toimenpiteisiin.

     Kaikkien virkamiesten pukeutuessa samalla tyylikoodilla: harmaa Anttila-puku, vaalean sininen paita ja väritön solmio, on yleistä, että virkamiesten tunnistaminen silmämääräisesti on vaikeaa. Tähän on kehitteillä ict-perusteinen hahmojärjestelmä.

     Heräsin painajaisesta tunnistamattomaksi jääneeseen kimeään kirkaisuun, kuin mitään ei olisi säilynyt todellisuudesta jäljellä. Hetken päästä kuitenkin kaikki todellisuus oli paikalla ja rikkinäiset silmälasit lattialla.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *