Siirry pääsisältöön

1577. Stressi tappaa töissä ja kotona


     Toivottu stressi ei tapa kuin joskus äärilajiharrastuksissa, jossa se on ennen kaikkea mielentila.  Sen sijaan krooninen stressi ei ole mielentila, vaan usein hyvin tuhoisaa. Se rasittaa elimistöä monella tavalla.  Lyhyt aikainen stressi, jossa moottori voi käydä kuuma pitkäänkin, ei ole hengen vaarillista. Se on enemmänkin temperamenttikysymys.   

     Hierakkisissa ja käskyvaltaan sekä arvojärjestykseen perustuvissa organisaatioissa on havaittu ylhäältä alas meneviä häirintäketjuja, joissa ylempi kiusaa alempaa (Sapolsky, Fellowsip). Niissä yhteisöissä, jossa henkilö voi vapaasti kontrolloida ja säädellä käytöstään ja toimintaansa, stressitaso alhainen.

     Stressiä aiheuttavia pahoja hierakkinoita esiintyy muuallakin kuin hallinto-organisaatoissa, kuten perheessä, koulussa, asuin ympäristössä, sota-alueilla. Niissä pitää olla jatkuvasti varuillaan. On todettu, että jo sikiövaiheessa lapsen aivot voi altistua äidin entsyymeistä stressitekijöille.    

     Ympäristöstä tuleva jatkuva stressitila näkyy aivojen hippokampuksessa hermoratojen muutoksina ja dopamiinitason laskuna sekä kromosomien telomeerien päiden rispaantumisina. Nämä puolestaan saattavat johtaa verisuonten kalkkeutumiseen, immuunijärjestelmän heikkenemiseen, verenpaineeseen, keskivartalolihavuuteen, sydänkohtauksiin.

     Tässä yhteydessä on merkittävää, että jos ylempi taho jatkuvasti aliarovoi tai peräti nöyryyttää sosiaalisesti alempaa, pahan kierre vain lisääntyy. Tällöin tuloksena voi olla myös se, että alemman tason henkilöiden muistihäiriöt lisääntyvät ja oppimiskyky laskee.

     Itse aiheutettu stressi johtuu tunnetusti siitä, että pitää päteä monessa asiassa yhtä aikaa ja tehdä samanaikaisesti lukuisa tehtäviä. Jokainen tietää lääkkeen tämän kierteen katkaisemiseen

     Organisaastoissa ja sosiaalisissa rakenteissa lääkkeenä stressin vähentämiseen ovat välittäminen, yhteistyö, auttaminen, empatia ja oman elämän hallinnan tunne. Organisaatio saa näin myös lisää tehoa.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *