Olen perehtynyt melko huolellisesti Finavia Oyj:n viimeisimpään ympäristölupahakemukseen, joka on melko paljastava, ja antanut siitä lausunnon Länsi Suomen Ympäristölupavirastolle (http://personal.inet.fi/koti/pekka.huttunen/arkisto juttu 223). Hakemus perustuu eräin osin hyvin kyseenalaiseen argumentaatioon ja raportin saatavuus on sinänsä oma lukunsa. Tämä on osittain ymmärrettävää, koska kyse on hakijan liiketoiminnasta.
Yksiselitteiset melurajat on luvassa kyllä määritelty, mutta niiden seuranta on yksityisen kansalaisen voimin lähes mahdotonta. Pitäisi mitata vähintään puolen vuoden ajan useassa mittauspisteessä melutasoa ja liikennemääriä. Itse pystyn seuraamaan koneiden lentokoreutta ja operaatioiden määrää tietyillä tuulen suunnilla. Lentokorkeus alittaa usein sallitun rajan.
Koska ryhmäkannetta ei voi näissä asioissa nostaa kuin viranomainen, jonka intressiin se tekeminen ei kuitenkaan oikein istu, ainut järkevä keino kansalaisten luottamuksen palauttamiseksi on antaa melumittaus ulkopuolisen tahon tehtäväksi. Tällöin vaikka melua olisikin satunnaisesti paljonkin, sen sietämisen kynnys nousisi, koska takana olisi objektiivinen tieto.
Minä olen kuitenkin huolestunut eniten tavallisten ihmisten puolesta. Miten he selviävät melusta Länsi-Vantaalla, Keravalla ja Nurmijärvellä, kun liikennemäärät kaksinkertaistuvat 15 -20 vuoden päästä?
21.6.2010
Kokouksen jälkeen Pekka leikkisään sävyyn luovutti työhuoneensa käyttööni sihteerinsä Pirkko Piiraisen nyökätessä vieressään ja sanoi siirtyneensä jo työskentelemään käytävän toiselle puolelle omaan projektityöhönsä. Hallinnon kehittämisen ministerivalionkunnan asiantuntijajäsenyys oli yksi tärkeimmistä tehtävistäni. Sirpa Kekkonen, jolla oli huone samalla käytävällä, toimi valiokunnan sihteerinä. Miettiessäni, mihin ripustan anopilta saamani taulun, Pirkko tuli viereeni kummallisen näköisenä seisten ääneti pitkään tauluani tarkkaillen. Seinässä oli valmis jykevä ruuvi kuin tehty taululleni, joka oli aina kulkenut mukanani vaihtaessani työhuonetta. Pirkko kävi välillä omassa huoneessaan ja tuli uudestaan seuraamaan tauluprojektiani tuijottaen ääneti vankkaa ruuvia kuin hämärän haamua. Jätin tukevakehyksisen taulun nojaamaan seinää vasten ja ryhdyn järjestelemään papereitani. Parin viikon päästä Pirkko varovaisin sanakääntein kertoi jonkin arvokkaan taulun kadonneen huoneestani j...
Kommentit
Lähetä kommentti