1990-luvun alussa moni ei olisi uskonet, miten julkiselle sektorille käy 2000-luvulla, sillä kunnat ovat ulkoistaneet ja ulkoistavat palvelujaan ja siirtyneet tilaaja - tuottajamalliin sellaisella vauhdilla, että julkinen sektori on muuttumassa pelkäsi julkiseksi vallaksi. Kohta kunnilla ei ole kuin päätöksentekovalta. Tämä ei voi olla itseään oikeus- ja hyvinvointivaltiona pitävän maan kuntasektorin tarkoitus.
On muitakin pelottavia tilanteita ja kehityssuuntia, jossa hälytyskellojen pitäisi soida.
Nykyjärjestelmässä ei ole viranomaistahoa, joka pystyisi keskustelemaan tuomioistuinten kanssa rangaistuskäytäntöjen yhtenäistämisestä ja eri tyyppisten rikosten rangaistusten ankaruudesta suhteessa toisiinsa. Tähän tarvitaan tuomioistuinvirasto. Oikeusministeriö ei ole tähän oikea instanssi.
Ilmastomuutos on jokaisen huulilla, mutta ympäristörikoksista voi nostaa ryhmäkanteen vain viranomainen. Asian tekee yhä vaikeammaksi ymmärtää, kun viranomainen myöntää ympäristöluvan toiselle viranomaiselle kuten Finavialle, joka puolestaan itse valvoo luvan toteumista omien tarkoitusperiensä mukaisesti. Kun viranomainen itse myöntää luvan ja valvoo sitä ja nostaa tarvittaessa kanteen, miksipä ei menestyisi. Toinen kysymys on, onko tämä hyvää hallintoa.
Eräiden ministeriöiden kokoa kasvatetaan sellaisiin mittasuhteisiin, että on syytä epäillä, että asioiden näennäinen sujuminen on ohittanut hyvän hallinnon vaatimukset: lainsäädäntö- ja toimeenpanovalta ovat pelottavasi samojen käsien ulottuvilla.
Luotsauslaitoksen jäämurtajat kilpailevat olemattomilla markkinoilla, joilla kaiken lisäksi laki käytännössä kieltää kilpailun.
Suomessa ei ole perustuslakituomioistuinta, joka käsittelisi perustuslaillisia kysymyksiä, vaan eduskunta itse on perustuslakituomioistuin.
Joutuukin kysymään, missä on se taho, joka valvoo, että Suomessa yhteiskunnan eri instituutioiden asema ja tehtävät suhteessa toisiinsa ovat oikeusvaltiolta edellytettävässä kunnossa ja että kansalaisten oikeudet toteutuvat ja he saavat vaivatta oikeutensa sitä hakiessaan.
3.3.2008
Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa. Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin. Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa. Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...
Kommentit
Lähetä kommentti