MTV3:n uutisten mukaan 31.1. pieni itäsuomalainen kunta saa syrjäytymislisää kolme miljoona euroa tänä vuonna. Yhtä syrjäistä naapurikuntaa erottaa kilometri saamasta tätä lisää. Tapaus on hyvä esimerkki nykyisen kuntajaon ja valtionosuusjärjestelmän kohtaamattomuudesta ja sattumavvaraisuudesta.
MTV:n uutisten mukaan 1.2. keskustan kuntasanoma on:
*Ihminen ja palvelut etusijalle
*Uudistustyötä on jatkettava kuntien kanssa yhteityössä
*Lähipalvetut ja lähidemokratia on turvattava.
Näiden lisäksi keskusta esitti muutamia yleispäteviä periaatteita ja uhkauksen välikysymyksestä, jollei uudistusta lykätä seuraavaan eduskuntakauteen. Parlamentaarinen kuntauudistukomitea olisi oikea tapa viedä asiaa eteenpäin. Ei siis mitään konkreettista!
Hallituksen vastuuministerien ei nyt pidä esittää rinnakkisina malleina sote-alueita ja suurkuntajakoa, vaan pitäytyä jälkimmäiseen. Sote-alueiden yhtenä ongelma väistämättä on, miten valtionosuudet jaetaan: sosiaali- ja terveysalueille vai kunnille.
31.1.2012
Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa. Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin. Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa. Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...
Kommentit
Lähetä kommentti