Jos kunnat olisivat ainutlaatuisia asiakkailtaan ja palvelujen tuotantotavoiltaan ja - konsepteiltaan, olisi jotenkin ymmärrettävää, että niiden ict-ratkaisut myötäilisivät tätä moninaisuutta. Mutta kun kunnat eivät sitä ole. Onkin käsittämätöntä, ettei kuntia saada riittävästi kuriin ict-yhtenäistämisessä. Tämä sitä suuremmalla syyllä, koska ict-yhtenäisyys ei syö kuntien itsemääräämisoikeutta, josta on jo vähitellen tullut tabu, joka ei palvele ketään ja syö itse itseään.
Yhteiset ict-standardit valtio- ja kuntasektorin välillä ovat välttämättömiä, mutta niiden ylläpitoon ja kehittämiseen liittyy myös hallintotekninen ongelma: mikä taho ne laatii ja missä määräyksissä ne julkaistaan. Standardien takana täytyy olla laaja alan seurantaa ja luja kehitystyö. Neuvottukunta on tähän liian löysä ja toimivallaton ja laki ja asetustaso standardeissa on liian jäykkä.
Valtion on nyt, äärimmäisyyksiin menneen ict-toimintojen hajautusten jälkeen, kokoamassa ict-lankojaan konserniohjauksen sateenvarjon alle. Kun hallitus keväällä vaihtuu, seuraa koko halinnossa suunnantarkistusmahdollisuus uusine ministereineen ja valtiosihteereineen.
Onkin muutoksen aika. Julkisen sektorin ict:sta, vuosi kymmenten odotusten jälkeen, on juuri tulossa tuottavuushyötyjä, jotka vapauttavat työvoimaa avaimelle sektorille. Tämän mahdollisuuden täysmittainen hyödyntäminen edellyttää samankaltaista ratkaisua kuin valtioyhtiöissä: strateginen ohjaus on keskitettävä samaan ministeriöön. Eli julkisen sektorin strategiset it-asiat vaativat oman strategiayksikkönsä.
Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa. Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin. Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa. Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...
Kommentit
Lähetä kommentti