Siirry pääsisältöön

212 Vihjeitä demareille

Ikäihmisten määrä kasvaa kiihtyvästi, ja kunnat ulkoistavat samassa tahdissa pitkäaikaishoitoa tarvitsevien laitospaikkoja. Menossa on katsastuskonttori-ilmiö: julkisen sektorin peruspalveluja siirretään kansainvälisille yrityksille ja samalla hinnat nousevat moninkertaisiksi. Ero on nyt vain siinä, että hoidon laatua ei pystytä valvomaan, koska kukaan ei tiedä, miten se tehdään. 1.1.2008 lähtien eduskunta korotti hoitomaksut 82 prosentiksi nettotuloista. Miten tämä oli esillä mediassa? Ei mitenkään. Ylärajaa ei näy, sillä kunnat eivät pysty ostamaan hoitopalveluja ketjuuntuneilta yrityksiltä, koska palvelua on pakko käyttää ja hinnat karkaavat käsistä. Helsingin kaupungin mukaan kaupungin oman laitospaikan hinta on yli 4000 euroa kuukaudessa. Niinpä johtavien sosiaalityöntekijöiden äänenpainot syyttävästi viestittävät, että tulevaisuudessa itse kunkin keskiluokan ikäihmisen on käytettävä kaikki tulonsa ja omaisuutensa omaan hoitoonsa. Tällä tavalla tapahtuu massiivinen tulonsiirto keskiluokan suomalaisilta kansainvälisille yrityksille. Perintöverolla ei olekaan keskiluokalle tulevaisuudessa merkitystä, koska ei ole perittävää. Ennen laitokseen siirtymistään nokkelimmat ihmiset kyllä lahjoittavat tai antavat ennakkoperintöinä läheisilleen säästönsä ja kaiken omaisuutensa. Kokoomus ja kepu ovat jo ottaneet asiaan kantaa edistämällä yksityistämistä, sallimalla palkkatulon nostamisen osinkotulona ja yritysperinnön pudottamisella niin pieneksi, että se on edullisinta perinnön saajalle. Nyt olisi aika demarien ennen puheenjohtajavalintaa ottaa kantaa tulonjakoon ja yhteiskunnalliseen oikeudenmukaisuuteen. Vanhushuollolla ei loppujen lopuksi ole mitään tekemistä puoluepolitiikan kanssa, vaan kyse on siitä, miten keskiluokka kohdellaan, luokkaa, joka tuottaa valtaosan verotuloista ja tekee suurimman osan yhteiskunnassa tarvittavista töistä. Aihe koskettaa itse kutakin, sillä vaikka kenestäkään vanhasta ei tule nuorta, niin jokaisesta nuoresta tulee vanha. 18.2.2008

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *