Siirry pääsisältöön

1441. Sitä katsellessa tulee rukous mieleen


     Kun tarpeeksi pitkälle mennään, jotain aina ilmestyy vastaan. Se voi olla alakuloinen kissa tai tähtitieteellinen hämmästys. Jälkimmäinen valtasi mielialoja, kun Yle raportoi Ruotsin kokemuksista terveydenhoidon uudistuksestaan, jossa raha seuraa asiakasta.

     Ruotsissa eräiden alueiden kehityssuuntana näytti olevan, että terveet käyvät yhä enemmän lääkäreissä sairaiden pysytellessä kotonaan. Syrjäseuduilla palvelut romahtavat palvelujen tarjonnan.

     Perustuslakivaliokunnan asiantuntijana toimiva akatemiaprofessori K.Tuori luki madonlukuja Suomen sote-uudistuksen perustuslaillisista ongelmista. Hänen mukaansa, jos valiokunta yhtyy hänen mielipiteeseensä, esitys ei mene siellä läpi. Kuntien itsemääräämisoikeus ilmestyy karhuna eteen.

     Talouselämä-lehdessä 4/2015 Sitran edustajat puhuvat pontevasti Ruotsin mallin puolesta. Erityisesti he korostavat palvelujen tuotteistamisen tärkeydestä, kuten myös eräät ekonomistit ja kunnanjohtajat ovat tehneet.

    Ei voi kiistää tuotteistamisen merkitystä, kun ihmiset ostavat tiedostamiinsa täsmätarpeisiin helpotusta. Näin ei ole asia esimerkiksi monisairailla, se olisi melkein naurettava ajatus.   

     Totta kai verikokeet ja kuvantamiset ja vastaavat voidaan tuotteistaa. Laajemmin toteutettuna tämä ajattelu johtaa vääjäämättä suuren filosofiseen ongelman. Lääkärietiikan eetoksen mukaan potilasta pitää hoitaa yksilöllisesti ja kokonaisvaltaisesti, ei sen mukaan mitä tuotteita on tarjolla.

     Onneksi ilman sen kummempia ponnisteluja koko sotesoppa menee uusien kokkien hämmenneltäväksi vaalien jälkeen. On varmaa, että sosiaali- ja terveysalan uudistus tulee olemaa osa maakuntahallinnon kehittämistä.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *