Siirry pääsisältöön

1349. Kokoomus konttaa lapsuuden muistoissaan


     Mies ratsastaa ohjakset roikkuen kohti taivaan rantaa. Kohtaus tulee mieleen, kun katsoo kokoomuksen kärkimiesten poistumista tantereita kohti länttä. Twittermies on vielä vailla hevosta.  Kokoomus konttaa.

     Miksei ihannetiimi ole iskussa, vaikka on nöyrtynyt esiintymään arkisesti puettuna ja puhumaan sopuisasti?

     Lapsuuden muistoista ei kukaan pääse eroon. Ne joko palavat kuin röyhtäykset tai kuin taianomaiset hetket omassa ihmemaassaan.  Suhde lapsuuteen on iso juttu.

     Jos on kasvanut ja elänyt piireissä, joissa perustason muodostaa suojattu ilmapiiri vailla pitkäkestoisia kokemuksia sosiaalisesti eritasoisista elämän tyyleistä, näköala suppeutuu ja ymmärrys kansan riveihin on vähäinen. Piipahdukset kadun porukoihin eivät riitä oma kuvan muokkautumiseen elämän monia sävyjä tajuamaan.

     Tällöin esiinnytään ja puhutaan torikansan pään yli ja arkielämän ohi. Näin on käynyt kokoomuksen ihannetiimille ja vaalien iskuryhmälle.

     Gallupit ovat hävyttömän oikeamielisiä, kun tarvitaan spekulaatiota. Ne ovat tunnottomia eivätkä katso kenenkään lapsuutta ja twittertilejä.

     Vaaleissa twittermiehelle voi löytyä kuitenkin  hevonen kohti lännen voittoa, jos hän onnistuu viestittämään 150 tuhannelle seuraajalleen, että seuratkaa minun jälkiä vaaliuurnille.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *