1318. Kun näkökulmat loppuvat kesken

     Kameran täytyy olla kuin musiikki. Se noudattaa filmin rytmiä, sisältöä ja sanottavaa, totesi ohjaaja Risto Orko aikoinaan. Orkon sanoma pätee politiikkaan. Siinä ei pärjätä kahdella ilmeellä kuten näyttelijä Gary Cooper Hollywoodissa teki. Sote-seikkailu tämän armotta osoittaa.

     Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Koskisen viimeisin lausunto sote:sta oli tyly. Se pani lopullisen päätepisteen puolueiden puheenjohtajien sote-sopuun. Kaavailtu malli törmää vakaviin perustuslakiongelmiin.

     Korkealle asetetut toiveet eivät toteudu, vaan vaalien jälkeen alkaa keskustan kotikunta-maakunta-mallin yleissuunnittelu, yksityiskohtein hiominen ja tarvittavan lainsäädännön uudistaminen. Tätä työtä ei voi verratakaan nyt tehtyyn sote-valmisteluun.

     Nyt keskustalle aukeaa sen pitkään himoitsema momentum täydelliseen maakuntahallintoon. Sillä on omat vaalit, demokraattiset päätöksentekoelimet ja verotusoikeus. Kuntajärjestelmä sopeutetaan tähän luotuun maakuntahallintoon.

     Miksi näin tapahtuu? Keskusta on ”koko ikänsä” tehtävästään johtuen ajanut maaseudun asioita, olkoonkin, että ne ovat aivan erilasia kuin 50 vuotta sitten. Asutus pakkaantuu kasvukeskuksiin syrjäseutujen jäädessä palveluverkkojen katveisiin tai jopa ulottumattomiin. Alueisen työttömyys on korkea ja tunnelmat paikoin säikyttävän hiljaisia. Maakuntien äänet vain jyrkkenevät Helsingin herrojen enemmän tai vähemmän todellisia keskittämistoimenpiteitä vastaan. Tämä ei vielä riitää poliittiseksi pontimeksi maakuntahallintoon. Perusteltu, ajankohteinen ja osin realistien syy maakuntahallinnon luomiseksi on palveluverkkojen tehojen ja tasa-arvoisuuden lisääminen.