Siirry pääsisältöön

345 Kokoomusnuoret ja USA:n kriminaalipolitiikka

Kokoomuksen nuoret ovat viimeme vuosina tehneet näyttäviä irtiottoja äärioikeistolaiseen suuntaan emopuolueen enemmän tai vähemmän seuraillessa ja nyökyteleessä  sivusta. Taannoin nuoret tahtoivat lopettaa sosiaalituen, koska se edesauttaa vähäosaisen kansan sikiämistä. Viime viikolla nuorten puheenjohtaja Susanna Koski ärhenteli kansanosan haukkumisen puolesta ja vaati poistamaan lakipykälän, joka nyt kriminalisoi kansaosan mollaamisen. Nuoret kannattavat yhteen ääneen brittipääministeri Cameronin Big Societyä, jossa ihmisen toimeentulo on hänestä itsetään ja sukulaisistaan kiinni.

Jatketaanpa  kokoomusnuorten ajattelun seurauksia, jos he ovat itse sen unohtaneet tehdä. Heidän ihannoimansa Yhdysvallat käy mainiosti tässä vertailukohteena, vaikka maa on iso. USA:ssa on viisi miljoona vankia, mikä on 1,6 prosentia väestöstä. Suomessa vastaa lulu on 0.07 prosenttia. Yhdysvatain on pakko pitää rangaistukset mahdottoman ankarina, sillä  muutoin vankiluku kolmin kertaistuisi.  20-30 vuotta ei ole harvinaista esimerkiksi huumerikokista ja  murhista lähes poikkeuksetta tulee elinkautinen. Tutkitusti pitkillä vankeusrangaistuksilla ei ole juuri mitään ennalta ehkäisevää vaikutusta. Ehdonalaisvalvonnassa maassa on noin neljä miljoona ihmistä Suomen vastaavan luvun olessa noin 2000. USA:n kaduilla pyörii pävittäin noin 20 miljoona ihmistä, jota voivat ilman mitään näkyvää syytä tehdä vakavan rikosksen. Suomessa tämä luku on muutam sata. Maassa tapetaan vuosittain kymmeniä tuhansia ihmisä, Suomessa satakunta.

Niin mennäänpä siihen äärivapaaseen kilpailuun ja markkinatalouteen. USA on ratkaissut hienosti markkinatalouden ja kriminaalipolitikkan yhdistämisen. Ne ovat loppujen lopusi samaa koneistoa. Suuri osa rikosseuraamusjärjestelmän eri toimijoista on markkinatalouden  osia, jotka yrittävät  pitää  30-40 miljoona potentilaastia rikoksentekijää joka päviä pois rikollisuudesta. Yhdysvaltain Big Society-politiikka syytää asiakkaita oikeusjärjestelmän tuotantoon, mikä näin lisää myös samalla teollisen tuotannon kasvua.

Lähes sama politiika on omaksuttu 20 miljoonan lapsen lastensuojelussa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *