Kekkonen istui pitkään vallassa suurvallan kyljessä. Neuvostoliiton lieka oli kova ja karu. Siperian roudan maa tuntui ikuiselta ja Kekkonen kuolemattomalta.
Kekkosen mentyä alkoi Suomessa yksi merkillisimmistä omaisuuden uudelleenjako-operaatioista. Tämän mahdollisti kokoomuksen nousu valtaan 1986 ja demarien pitkään kestävä välinpitämättömyys valtion omaisuuden järkevästä hallinnasta ja hallinnoinnista.
Oliko asioiden kulku sitenkään näin yksinkertainen?
Pinnan päälle ensimmäisenä näkyvässä operaatiossa Lääkintöhallitus ja Rakennushallitus lakkautettiin. Maa jäi vaille keskitettyä operatiivista sairaala- ja sosiaalialan sekä rakentamisen ja kaavoittamisen sekä arkkitehtuurin johtoa. Näitä johtoportaita ei haluttukaan, vaan yksityisen sektorin annettiin vapaasti toimia nillä valtion tehtäväalueilla ja laskuttaa siitä valtiota. Jos sairaanhoidon keskitetty johto olisi säilytetty tällaista sote-sotkua ja valelääkärijupakkaa ei olisi syntynyt. Nyt sotesotku on oikeiston toivottu keino yksityistää sote-sektoria. Kuntauudistus lisää tilanteen epävakautta ajaen kuntien palvelutuotantoa yksityisen syliin.
Yksityisektorin tunkeutumista demokraattiseen päätöksen tekoon vain kiihdytetään. Sijoitusiyhtiö Norvestia omistaa 20 % kansainvälisestä terveys- ja sosiaalialan Coronariasta ja 50% Kataisen entisen avustajan Jussi Kekkosen lobbausyhtiö Miltton Networkista. Jussi Kekkonen sanoi 12.12.2012 A-sudio-ohjelmassa, että Milttonin ei kerro, ketkä ovat sen asiakkiata. Samassa yhteydessä rehellinen Jussi Lähde avoimesi totesi, että lobbarit jo nyt valmistautuvat seuraavan hallitusohjelman laadintaan Lasse Lehtisen kiermurlellessa sanoisaan sinne tänne. Oikeusprofessori Jukka Kekkonen piti Häkämiehen tapaa menna EK:oon täysin sopimattomana. Pelisääntäjä ei ole.
Miten tavallinen äänestäjä voi kuvitellä saavansa asioitaan esille kivikovia vaikuttaja-ammattilaisia vastaan. Ei ole ihme, jos luottamus polittiikkaan on pohjamudissa ja äänestysprosentit vain laskevat.
Yhtenä käden ojennuksena yksityisektorille valtion tietopankit avattin kaikkien hyödynnettäviksi. No se on selvää, että verorahoilla kerätyn datan kanssa näin pitääkin menetellä. Mutta miten pihtiputaan mummo dataa hyödyntää. No ei hän siellä hämärässä mitään näe eikä ymmärrä. Ne hyödyntävät, joilla on rahaa ja osaamista.
Viimeistään tässä vaiheessa olisi vasemmiston pitänyt kysyä, että jos te oikeisto kerran avaatte kansallisia perusrekistereitä, eikö asioiden selvyyden vuoksi verorekistereitä voitaisi myös avata. Ainakin sen verran voisi kardiinia nostaa, että tiedetään, kuka on ostanut osuuksia mistäkin yhtiöistä. Olisi hyvä tietää, mikä firma kunnan ruokahuoltoa pöyrittää. Saattaisi olla vaikka kunnan talousjohtajan firma.
Palataan hetkeksi Neuvostoliittoon ja Kekkoseen. Se kävisi päinsä lukemalla esimerkiski Kjell Vestön kirja ”Missä kuljimme kerran”. Se kuvaa historiallisella tarkuudella ihmisten ja yhteiskunan tunnelmia sisällissodan jälkeen. Tämän jälkeen pitkään jatkunut yhteiskunnan sosiaalinen jousto on hyytynyt. Kun pihtiputaan mummon tytär nousi kotipihlajan keinustaan koulujen käynnin kautta monien yhteiskuntakerrosten läpi uralleen Helsinkiin, hänellä oli silmää ja korvaa ymmärtää erilaisia ihmisä ja ilmiöitä. Nyt nämä silmät ovat sammumassa. Kun sosiaalinen kierto hiipuu, yhteiskunta on vaarassa muuttua karuksi. Rajat jyrkkenevät, sanat kovenevat.
Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat pilapiirroksiensa ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa. Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...
Kommentit
Lähetä kommentti