Siirry pääsisältöön

2696. Sannikka, valtio, kirkko, piispa ja Lätsä

Ylen Sannikka ohjelmassa käsiteltiin valtion ja kirkon suhdetta. Keskustelijoina olivat piispa Teemu Laajasalo ja entinen ajatushautomolainen lätsä Lauri?. Istunnon kysymys kuului, pitäisikö valtio ja kirkko erottaa tosistaan. Laajasalo levitteli käsiään laajoilla kaarilla, kuin osoittaakseen, kuinka avuliaasti kirkko ottaa vastaan kaikki tulijat ja on valmis huolehtimaan jäsentensä elon menosta, kasteista ja hautajaisista. Laajasalo ei malttanut lopettaa tähän, vaan avasi porttiteorian, joka imaisee kasteessa lapsukaiset kirkon vahvaan helmaan. Lätsä oli sen verran harmissaan ja totesi piispalle, että jos käytät lätsä nimeä, niin sano kotsa. Piispa kalpeni hetkeksi luullen sanan tarkoittavan naisten pikkareita, mutta toipui kuitenkin jatkamaan.

Laajasalon mielestä kirkko ei ole harmiton itseisarvo, vaan se seuraa lasta koulun penkiltä rippikoulun ja häämenojen kautta hautaan. - Vai harmiton veikko, joka verottaa 1,25 veroäyrin verran vuodessa, ärähti Lätsä. - Täytyyhän kirkon palvelijoiden saada palkkansa, vai mitä puhisi Laajasalo. - Älä nyt hulluja puhu. - Valtioko muka ostopalveluna tekee palvelunsa kirkkoväelle, päivitteli Lätsä. -  Onko kilpailutettu, lateli Lätsä perään? - On kilpailutettu, mutta tarjokkaita ei ole tullut esiin. Lätsä yritti tivata lisää, mistä ja miksi kirkko on saanut monopolin tällaisiin seremonioihin ja kaiken lisäksi vero-oikeuden jäseniinsä.

Laajasalo ei hätkähtänyt kieltämättä suuren luokan kysymyksestä, vaan toisti kylmänä kuin kirkon viinikellarin holvi, että valtio on veron avulla ostanut kirkolta tuottajamallin mukaan kaikki nämä palvelut, jotka tapahtuvat pyhäkoulusta hautaan ja kaiken lisäksi kirkko suorittaa nämä tehtävät ja seremoniat suurella ammattitaidolla. Lätsää alkoi naurattaa. – Siis me piispan mielestä ostamme valtiolta tiet käyttöömme. Tässä kohtaa piispa katsahti Latsää, mutta kun tämä oli jo vaipunut ajatuksiinsa muistelmaan Paavin viimeistä puhetta Vatikaanin parvekkeelta, Laajasola jatkoi. - Kirkko on suvaitsevainen eikä edellytä oppilasta osallistumaan kirkko-opin tunneille, vaan järjestää kieltäytyjille maailmankatsomuksen oppitunnit. - Minulle riittää pelkkä maailma, lopetti Lätsä väsyneenä väitteöyyn.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *