Siirry pääsisältöön

2671. Ylen tämän aamun Jälkihiki meni ihmisvetoiseksi tyrskinnäksi

Tämän aamun jälkihiessä hiki tuli katsojille, sillä niin tuimaa oli Juha Kanervan puhe Kalle Rovanperän epäonnistumisesta. Jyväskylän ralli on niin ainut laatuinen, että porotkin Nuorgamista tulevat sitä katselemaan ja Tallukan takaa jäkälää pureskelemaan. Lauri Kanerva mielessä tuo jupiksi pukeutuva Juha Kanerva briljeeraa ralli tiedoillaan ja kokeilee, kuinka paljon vastapäätä istuva mies kestää puhetta. Lauri Kanerva säilytti kasvoillaan yhä vinommaksi kääntyvän hymynsä Juha Kanervan puheen aikana.  Mutta Juha Kanerva ei poroista piitannut ja oli päättänyt tänä aamuna potkia tölkkiä niin pitkälle, ettei tarvinnut Laurilta kysyä, kenelle kellot soivat. Ne soivat Jyväskylässä viimeistä kertaa pyöriville moottori malielle. Se että saadaan huohotusta lisää ei vaikuta miehien kestävyyteen. Riippuu vain Tommi Mäkisestä, joka jo saunan takana mietti ensivuoden rallikuviota. Lauri pystyi helposti avaamaan suunsa, mitä oli pelännyt toisien Kanervan ryöpytyksen takia. Juha Kanervan puheen jälkeen hän ei  pitänyt Jyväskylän rallia minään. Viime vuonna hänen kummipoikansa oli ajanut sen sport Ladalla, koska sillä oli suksitelineet katolla. Laura Raito oli aivan ihmeissään kuullessaan jutun ladasta. Hänen serkullaan niitä oli lehmä haallinen. Mutta se serkku onkin toisen sorin miehiä, mitä nyt tässä istunnossa pällistelevät. Juha Kanervan ja Lauri Kanervan riidellessä Ladan pakin paikasta Laura säilytti edelleen malttinsa ja aivan, kuin sovinnon merkiksi hän ilmoitusluoteisesti kertoi ensi vuoden rallin muutoksista. Porot pidetään lapissa


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *