Siirry pääsisältöön

2679. Suomen sotilaallinen puolustuskyvykkyys

Suomi on ollut jo vähän aikaa tilassa, jossa maamme asettautuminen sotilaspoliittisesti on jatkuvasti muotoutumassa vastaamaan sotilasympäristön muutoksen vaateita. Kyse ei ole loikista, vaan mikro sortteeraamisesta. (Hävittäjä hanke on oma lukunsa.) Itämeren sotilaallista stabiliteettia tai sen heilahduksia on käytetty hatarana indikaattorina Itämeren rantamaiden kulloisista sotilaallisista kyvykkyyksistä tai sen puutteista.

Baltian maiden turvana on Nato. Ruotsalaisille Kaliningradin aseistus ja sen sotilasyksiköt tuottavat päänvaivaa. Alue aiheuttaa ohjuksineen myös muille pohjoismaille varautumista Kaliningradista koituvaan uhkaan. Paikka sopii hyvin sekä lyhyen että vähän pidemmänkin ohjuskantaminen ulottumille. Venäjä piti juuri alueella suuren Zapad 21 sotaharjoituksen. Norja nato-maana väistämättä lisää Venäjältä tulevaa sotilas uhkaa Ruotsille, vaikka maalla on sovitut yhteistyökuviot uhkien torjumiselle. Toivottavasti Ruotsi saa maajoukkonsa kuntoon.

Tunnettua on, että Venäjä on kasvattanut kyvykkyyttään nopeisiin operaatioihin, kuten Krim valloitus osoitti. Se on myös hyvin varautunut pääaselajina maajoukot, koska niillä voidaan ylläpitää pitkäaikaista miehitystä. Kolmannen tason invaasio olisi jo (erärealistinen) ydinvoimien käyttö.

Suomen pitää pysyä vastaamaan kaikkiin muihin uhkiin paitsi kaikille osallisille ydinaseiden käytön tuomiin valtaviin menetyksiin.

Suomen ensimmäisen puolustuslinjan muodostaa asiallisten ja jopa hyvien suhteiden sälyttäminen Venäjään. Siinä ei saa olla liian naiivi, vaan maallamme täytyy olla vähintäänkin saman kaliiberin nopeat joukot kuin Venäjällä. Meidän etulyöntiasemamme on, että me voimme harjoitella uhka-alueilla reali tavoilla nopeiden joukkojen käyttöä. Nopeuden lisäämiseksi maallamme pitää olla useassa paikassa näitä joukkoja nopeusedun saavuttamiseksi ja ylläpitämiseksi. Nopeiden joukkojen etu on nopeus eikä suunniteltu nopeus.. Tätä ei saa tuhlata pitkiin komentoketjuihin ja keskipitkiin matkoihin. Jos nopean joukon operaatio alue laajenee, siihen pystyttävä vastaamaan tarvittavien apujoukkojen mobilisoinnilla.

Venäjän uhka ei realisoidu Suomelle, sillä nettohyödyt Venäjälle olisivat negatiiviset. Voittajana Venäjä joutuisi tilanteeseen, jossa sillä länsirajana olisi Ruotsin ja Norjan muodostama nato-raja. Ei kannata odottaa Norja-Ruotsin apua. Ei sitä tullut talvisodassakaan. Apu tulee pelosta joutua itse miehitetyksi. Meillä täytyy olla suunnitelma, miten varaudumme, jos Venäjän uhka tulee maastoa pitkin pohjoisesta naapuri maihimme ja sitä kautta myös Suomeen.

Suomen sotilaallinen kyvykkyys laimeasti sanoitettuna on verraten hyvä. Todennäköisesti Suomella on hyvä parempi yhteys Natoon, jos tiukka paikka tulee.

 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *