Siirry pääsisältöön

2675. Ylen Jälkiviisaiden apatia pumppasi A-talkin jaloilleen

Aamun Jälkiviisailta oli jostain syystä sardiini purkki jäänyt avaamatta. Janne Saarikivi unohtaen purkin istui tavallista matalammassa polviasennossa mitättömän pöydän ääressä. Hän tiesi, että sardiini purkissa vain maattiin.  Kaarina Hazard oli tyytyväinen hitaaseen päivän alkuun, vaikkei Jan Erola ollut luonut häneen vielä katsettakaan. Nyt oltiin siirtymässä työkkäreissä Marinin malliin, jossa seitsemän kertaa kuussa piti käydä juttelemassa työvoima virkailijan kanssa. Janne sanoi lauhkeasti Erolaa katsellen, että luovassakin työssä siirrytään pätkätyö konsepteihein. Vahaan norjalaisjumpperiin sonnustautunut Jani oli vähän kiihtynyt valtiota kohtaan, koska lukuisat samanaikaiset pätkä työt mahdollistavat verovälttelyn. Janne ei jatkanut, koska pelkäsi jo sanomansa takia verottajan kulkevan hänen portilleen. Parin sekunnin tauon jälkeen Janne latasi, että työn verotuksesta olisi siirryttävä pääomien verotukseen. Jan Erola säpsähti virkkaen. -Kyllä miniä ja toivottavasti Kaarna ajattelee, että vanha pohjoismainen yhteiskunta huolehtii kaikesta. Tässä kohdassa Jan repesi äänettömään naurun, mikä oli ikävän näköistä tarttumapintojen puuttumisen takia.

Kaarina nappasi jo vähän apaattiselta Saarikiveltä puheen vuoron, mutta Jan pisti heti väliin. Mistä nyt puhut? Jania kiukutti, sillä hän ei enää pääse lempi aiheeseensa verotukseen. Tämä oli lievä loukkaus Kaarinaa kohtaan, jos tuntee heidän väliensä kimmokkeet.

Kaarina Hazard siirtyi kepeällä jalalla, kuin keväinen puliukko veneen alta esiin. -Me kaikki kolme uskomme ilmastomuutoksen kiihtymisen jo alkaneen. Saarikivi suorisi ryhtiään, kun Hazard jatkoi. -Vuosikymmenen lopulla Kauppatori on siirretty Tuomiokirkon torille. Kaarina piti lyhyen tauon, kun hän oivalsi, kuinka hyvin kirkon nimi resonoi keskusteluun ja oikeille miehille. Jani virkistyi lausumaan, että työttömyys odottaa.

Yle, Jälkiviisaat, Hazard, työnvälitys, suomimalli, työvoimatoimisto,


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *