Siirry pääsisältöön

2690. Latelan Huttunen ei koske auton sähkömoottoriin

Sähköautoilu ei etene ilman sosiaalipoliittisten rajoitteiden riittävä huomioon ottamista. Tuntuu kornilta taas kerran todeta maamme olevan maaseudun harvaan asuttu vanhojen, mutta toimintakykyisten ihmisten maa. Monet tällaisista ihmistä asuvat haja-asutusalueiden Köyhänperillä (sijaitsee Haapajärvellä). Kylätiet saadaan nipin napin aurattua ajo kuntoon talvisin. Ainut kulkuneuvo 20-30 kilometrin päässä omalta asunnolta kirkonkylälle on oma auto tai hevoskyyti. Muutamille on onneksi järjestetty Kela-taksi. Esimerkiksi Kainuun seudulla talvella voi olla 30 asteen pakkanen.

Monessa vanhassa mökki asutuksessa ei ole 3x25 ampeerin sähköä. (Tässä mökkiasustus tarkoitta vanhusparin asumista sotien jälkeen rakennetuissa pienissä keittiön ja makuuhuoneen käsittävässä talossa). Tilastokeskuksen tietojen mukaan kuvatun tyyppisiä asutusmuotoja on satoja tuhansia.

Jos sähköautoilua markkinoidaan, kuin entinen puhemies neitoa kännäävälle sulhaselle, hukka perii sähköautot. On melko varmaa, ettei vanhalla parikunnalla ole tarpeellisen tehokasta sähkövirran syöttöpistettä. Pariskunta on laskeskellut, että nykyinen jo vähän vanha. mutta toimiva Corolla, riittää heille loppuelämäksi, mikä on järkevästi ajateltu. Pelkästään korkean hinnan takia pariskunnalle sähkö auto on heille mahdottomuus.

Vähittäinen ja autoilijan elämän tilanteita myötäilevä sähköautoilu on tulevaisuuden autoilu muoto, vaikkakin siinä joudutaan kuljettamaan hyötykuormana sadan kilon painavaa akkulastia.

Tällä hetkellä tulee ristiriitaista tietoa, kuinka pitkän ajan akkujen lataaminen kestää puhumattakaan pikalatauksen kustannuksista. Pakkaskestävyyttä ei ole vielä tarpeeksi testattu. Siinä yksi suuri vaara on, että pakkasessa lataus on hidasta ja pakkanen verottaa akun tehoa. Vanhoilla automiehillä on kokemusta pakkasesta, Jos näytti tulevan kovan pakkasyö, akku tuotiin sisätiloihin lämpenemään. Aamulla pakkassääsä lämmin akku on yllättävän tehokas, ellei sitä vaivaa vanhuuden taudit. Kennostojen lyijylevyillä on ajan mittaan taipumus murentua, jolloin akku purkautuu nopeasti, vaikka sitä lataakin. Pulmana on myös sähköauton korjauskustannukset. Se lienee päivän selvää, ettei TV:n kiroileva Latelan Huttunenkaan ensi meisselin kosketuksella rukka vikuroivaa sähkömoottoria ajokuntoon.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *