Siirry pääsisältöön

2692. Kykenevä armeijamme ei ole pelote, vaan matematiikkaa

Petteri Järvinen kysyi 22.10 HS:n mielipideosioissa, kuinka moni suomalinen lähtisi asekädessä puolustamaan rajojamme tietäen, että moni joutuu hengenvaarallisiin tilanteisiin ja voi kohdata kuoleman. Hän päätyy lopputuloksen, ettei maamme tarvitse nykyisen kaltaista asevelvollisuutta ja jalkaväki armeijaa asejärjestelmineen (240,000 sotilasta). Hän perustelee kantaansa mm. nykynuorten vahvaa minä minä asenteella. .

Vanhan sotilasopin mukaan maa on vallattu, kun maajoukot ovat ottaneet sen haltuunsa. Tämä ei ole yksiselitteinen määritelmä. Niinpä ei kannata heti tyrmätä Petterin mielipidettä ilman perusteluja.

Jos uhkaava sota käydään kybersotana, silloin Suomella olisi ehkä mahdollisuuksia. Koska kukaan ei vielä tiedä, millainen totaalinen digisota on, pitää tyytyä tunnettujen digisovellusten avulla arvailemaan tällaista sotaa. Digisodassa Suomi voi aiheuttaa häiriöitä ja jopa tuhoja vastustajan sodan kannalta elin tärkeisiin kohteisiin Näitä ovat mm. vastustajan signaalitiedustelu järjestelmät, hävittäjien, ohjusten, maajoukkojen, lennostojen ja laivaston johtokeskusten digijärjestelmät. Olisi varmaankin suotavaa, että Nato avustaisi Suomen näissä tehtävissä. Myös maalle tärkeinden instituutioille niiden jäjestelmien kaatamien voi aiheuttaa vakavia häiriöitä.

On hyvin todennäköistä, että minkään maan ei kannata hyökätä kimppumme digisodan välineillä, sillä se antaisi aikaa puolustusvoimillemme ryhmittää kaikki aselajimme meille edullisella tavalla, vaikkakin digijärjestemistä osa on vahingoitettusi tai tuhoutuisi. Etenkin kun meillä on vielä muistissa sodan tarvitsemat manuaaliset komentotjut. 

Toiseksi jos maatamme uhkaa suuri interventio, se todennäköisesti alkaa rajoitetulla miehittämisiskuilla vastusajan kannalta otollisiin kohteisiin. Näitä ovat perinteiset alueet Kannaksella, Sallassa ja käsivarressa. Jos näissä kohteissa vastustaja kykenee laajentamaan aluettaan, tarvitaan kykenevää ja riittävää maajoukkoja tukenaan muut aselajit. Iskun sattuessa aivan pohjoisessa  Nato toimii tavalla tai toisella  hyökkäysesteenä.

Jos sota ei ala pienillä interventioilla, sota on jo aiemmin alkanut laajamittaisena jossain päin muualla Eurooppaa. Tällöinkin meillä on aikaa ryhmittää puolustuksemme.

Se että Suomella ei olisi omaa puolustuskykyiistä armeijaa, on leikkimistä tulella. Mikään maan ei tule auttamaan meitä. Oma vahva armeijamme ei ole perinteisessä mielessä pelote, vaan matematiikkaa. Minkään maan ei kannata maksaa kova hintaa maamme valloittamisesta.

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *