Siirry pääsisältöön

2689. Valittavatko saamelaiset mediassa turhan usein

Minulle jonkin asteisen harmaan asian tai sen tilan muodostavat saamelaiset, vaikka joka päivä tulee televisoista katsomani saamenkieliset uutiset ja muutakin uutisvirta.

Olen ymmärtänyt, että Suomen lapissa puhutaan kolmea erilaista saamenkieltä, vai pitäisikö sanoa murteita. Norjan Ruotisin ja Venäjän saamelaisilla alueilla puhuttanee vielä lisää saamenkielisiä murteita.

Voinko minun harmaa alueeni johtua liian vähäisestä yleistietämyksestä? Vai johtuuko se kiinnostuksen puutteesta taikka laiskuudesta?

Joskus on vaikeaa tietää, mitä tuntee, ajattelee tai sanoo jostain mediassa usein esillä olevasta, käsitellystä tai  muutoksen kohteena olevasta asiasta tai asiantilasta tai ongelmasta. Toisinaan tämä asiantila tutuu olevan itselleni selvä, mutta seuraavana päivänä se ei olekaan selvä tai muuttuu aivan toisesi. Kuuluuko minun tietämykseni saamelaisuudesta tähän ryhmään?

YK on julistanut saamelaiset alkuperäiskansaksi. Porotalous lienee heidän pääelinkeinonsa ja sivuelinkeinona makailu.  Heillä ilmeisesti on nautintaoikeutenaan ikivanhat alueet. En tiedä, mistä rajat menevät.

Mediassa ja erityisesti TV-uutisissa käsitellään usein saamelaisten asioita niin, että paikallinen edusmies- tai nainen tai yksittäinen saamelainen kertoo, miten heidän etujaan loukataan tai elämänpataansa uhataan. Tämän kaltainen uutisointi on lähes ainut uutisvirta, joka heiltä tai heitä koskien tulee julkisuuteen.

Minun pikku ongelmani on, miksei sieltä tule hiukan enemmän positiivisia uutisia. Myönnän, että niitä kyllä tulee, mutta yllättävän vähän. Täytyy todeta, että tämä voi olla harhaluulo, mutta kun ei ole verrokkikohdetta, tällaiseen käsitykseen voi tulla.

Saamelaisten tilannetta voidaan kuitenkin etäisesti verrata Amerikan alkuperäiskansojen tilanteeseen. Näille kansoille annettiin oikeus ylläpitää ja harjoitta kasinotaloutta elinkeinonaan. Ilmeisesti kaikki kokemukset tästä eivät ole myönteisiä.

Meille lähempi verrokki kohde on karjalaisten pakkomuutto Suomen. He olivat muuttaessaan täysvaltaisia Suomen kansalaisia ja ovat edelleen. Valtio antoi heille maata viljeltäväksi ja metsää raakapuuksi. Karjalaisilla on omat yhdistyksenä ja kulttuuritalonsa. Vaikuttaa, että he ovat sopeutuneet vuosi kymmenien aikana tiloilleen kovan työntekonsa ansiosta.

Kaikella kunnioituksella ja ystävällisesti


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *